Poliisi voi jatkossa puuttua dronejen lennättämiseen tietyissä tilanteissa
Poliisille tulee kattavampia toimivaltuuksia puuttua lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten eli niin sanottujen dronejen kulkuun. Valtioneuvosto esitti poliisilain muuttamista 21.2. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lakimuutokset 22.2.
Poliisi voi jatkossa puuttua dronejen lennättämiseen silloin, kun se on välttämätöntä muun muassa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Uusia toimivaltuuksia tarvitaan myös rikosten ennalta estämiseen ja merkittävien valtiollisten tapahtumien turvaamiseen.
Poliisi voi puuttumisessaan käyttää voimakeinoja tai esimerkiksi sellaisia teknisiä laitteita, joilla häiritään dronen ja sen ohjausjärjestelmän välistä yhteyttä tai otetaan lentolaitteen ohjaus haltuun. Poliisi voi esimerkiksi estää lennätyksen onnettomuuspaikalla niin, ettei kameralla varustetulla dronella kuvattaisi onnettomuuden uhreja tai häirittäisi onnettomuuspaikalla suoritettavia toimenpiteitä.
Miehittämättömän ilmailun voimakas yleistyminen on luonut uudenlaisia turvallisuusuhkia. Droneja voidaan käyttää rikosten, esimerkiksi salakuvaamisen tai yritysvakoilun, tekemisessä tai valmistelussa. Lisäksi niiden taitamaton tai piittaamaton lennättäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita.
Lakimuutokset tulevat voimaan 18.3.2109
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Marja-Leena Härkönen, p. 0295 488 297, [email protected]