Poliisin ja Maahanmuuttoviraston maksuihin muutoksia vuoden alussa
Sisäministeriö on tänään antanut asetukset poliisin ja Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta. Maksuja koskevat muutokset tulevat voimaan 1.1.2015.
Joulukuun alusta lähtien passihakemuksen voi laittaa vireille sähköisesti. Uusi passi voidaan myös tietyissä tilanteissa myöntää ilman henkilökohtaista käyntiä poliisilaitoksella. Myös henkilökorttien osalta on tarkoitus ottaa käyttöön sähköinen vireillepano.
Passin ja henkilökortin hinta on edullisempi kun hakemuksen laittaa vireille sähköisesti. Sähköinen passihakemus maksaa 44 euroa ja henkilökohtaisesti jätetty hakemus 48 euroa. Henkilökortin osalta vastaavat hinnat ovat 51 ja 55 euroa. Myös pika- ja express-passin hinta olisi halvempi sähköisesti haettaessa.
Poliisin oleskelulupamaksuihin ja joihinkin aselupamaksuihin tulee yhden euron hinnankorotuksia. Aseenkäsittelyluvan hinta puolestaan laskee 10 eurolla 32 euroon. Myös osa turva-alan lupien hinnoista laskee. Muutosten perusteena ovat muuttuneet materiaalikustannukset.
Ajokortin hinta pysyy ennallaan ensi vuonna.
Sähköiset oleskelulupa- ja kansalaisuushakemukset jatkossakin paperisia edullisempia
Maahanmuuttoviraston maksut säilyvät pääosin ennallaan.
Työntekijän ensimmäisen oleskeluluvan hinta laskee 540 eurosta 500 euroon, jos hakemus jätetään paperisena. Sähköisesti jätetyn hakemuksen hinta säilyy ennallaan 450 eurossa.
Suomen kansalaisuutta koskevan hakemuksen hinta nousee 40 eurolla 440 euroon. Sähköisesti jätetyn hakemuksen hinta säilyy 350 eurossa. Muukalaispassin ja pakolaisen matkustusasiakirjan hinta laskee 44 euroon.
Hinnanmuutokset seuraavat hakemuskäsittelyn kustannusten muutoksia. Kustannuksiin vaikuttavat käsittelyn monivaiheisuus ja useiden viranomaisten osallistuminen käsittelyyn.
Maahanmuuttovirasto kannustaa asiakkaitaan sähköiseen asiointiin, joten sähköisten hakemusten käsittelymaksut ovat jatkossakin paperisia hakemuksia edullisempia.
Sisäministeriön asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2015
Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta vuonna 2015
Lisätietoja:
Poliisin perimät maksut, ylitarkastaja Elina Rydman, 0295 488 586
Maahanmuuttoviraston maksut, erityisasiantuntija Kari Kananen, 0295 488 604