Poliisin, Maahanmuuttoviraston ja Hätäkeskuslaitoksen maksuihin muutoksia vuoden alussa
Sisäministeriö on antanut tänään asetukset poliisin ja Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta. Myös Hätäkeskuslaitoksen maksuihin tulee muutoksia. Maksuja koskevat muutokset tulevat voimaan 1.1.2014.
Poliisilta haettavien lupien hinnanmuutokset perustuvat muun muassa palkkaus- ja yleiskustannusten nousuun sekä materiaalikustannusten muutoksiin. Passin hinta laskee edelleen, mutta osaan luvista tulee puolestaan korotuksia. Maahanmuuttoviraston osalta maksuihin vaikuttaa mahdollisuus sähköiseen asiointiin eli verkossa jätettyjen hakemusten käsittelymaksu on ensi vuonna alhaisempi kuin paperisesti jätettyjen hakemusten.
Passin hinta laskee
Passin hinta laskee 52 eurosta 48 euroon. Hinnanalennuksen taustalla on valmiin passin toimitustavan muutos ja lupahallinnon toiminnan tehostuminen. Nykyään passin voi noutaa R-kioskilta ja tämä on vähentänyt passiasioihin kohdistuvaa työaikaa poliisilaitoksilla. Pikapassin hinta nousee 64 eurosta 65 euroon.
Ajokorttia ja henkilökorttia koskevat maksut pysyvät ennallaan. Poliisin myöntämien ulkomaalaislupien ja turva-alan lupien hinnat nousevat hieman yleisten kustannusten nousun vuoksi.
Rahankeräysluvan ja tavara-arpajaisluvan hinta nousee 240 eurosta 280 euroon. Aselupamaksuihin tulee sekä hinnankorotuksia että -alennuksia. Hinnanmuutokset perustuvat pääosin yleisten kustannusten tarkistuksiin ja joidenkin lupien osalta myös käsittelyprosessien tarkentumiseen. Aselupiin ei ole tehty palkkojen ja muiden kustannusten tason nousua vastaavia korjauksia lainkaan viime vuosina, minkä seurauksena ne ovat tällä hetkellä alihinnoiteltuja.
Maahanmuuttohakemusten jättäminen edullisempaa verkossa
Maahanmuuttovirasto kannustaa asiakkaitaan sähköiseen asiointiin, joten viraston UMA-järjestelmän kautta jätettävien hakemusten käsittelymaksut ovat jatkossa matalampia kuin paperisesti jätettyjen hakemusten käsittelymaksut. Sähköisesti jätetyn työntekijän ensimmäisen oleskeluluvan sekä alaikäistä koskevan kansalaisuusilmoituksen käsittelymaksua lasketaan. Kansalaisuushakemusten käsittelymaksua lasketaan sekä paperisena että sähköisesti jätettyjen hakemusten osalta.
Valtion maksuperustelain mukaisesti suoritteesta valtiolle perittävän maksun tulee vastata suoritteen tuottamisesta aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Näin ollen osaan paperisena tehtävien hakemusten käsittelymaksuista tulee myös korotuksia kustannusvastaavuuden toteutumiseksi.
Paperisena tehtävän ensimmäisen oleskeluluvan hakemuksen käsittelymaksu nousee 425 eurosta 455 euroon. Sähköisen asioinnin kautta jätetyn hakemuksen käsittelymaksu on 425 euroa.
Työntekijän ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nousee 500 eurosta 540 euroon, mutta verkossa jätetyn hakemuksen käsittelymaksu laskee 450 euroon.
Opiskelijan ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nousee 300 eurosta 330 euroon, mutta verkossa jätetyn hakemuksen käsittelymaksu on 300 euroa.
Alaikäisen ensimmäisen oleskeluluvan käsittelymaksu nousee 200 eurosta 230 euroon, mutta verkossa jätetyn hakemuksen käsittelymaksu on 200 euroa.
Suomen kansalaisuuden saamista tai siitä vapautumista koskevan hakemuksen käsittelymaksu laskee 440 eurosta 400 euroon. Jos Suomen kansalaisuuden saamista koskeva hakemus jätetään sähköisesti, käsittelymaksu laskee 350 euroon.
Kansalaisuusilmoituksen käsittelymaksu nousee 240 eurosta 320 euroon. Sähköisen kansalaisuusilmoituksen käsittelymaksu on 240 euroa.
Alaikäistä koskevan kansalaisuusilmoituksen käsittelymaksu on 100 euroa ja sähköisen asioinnin kautta käsittelymaksu alenee 80 euroon.
Hätäkeskuslaitoksen maksut
Hätäkeskustoiminnan osalta muutokset koskevat suurelta osin paloilmoitinkohteita, esimerkiksi hoito- tai palvelulaitoksia, julkisyhteisöjen kiinteistöjä sekä isoja yrityskiinteistöjä.
Lisätietoja:
Poliisin perimät maksut, ylitarkastaja Elina Setälä, 071 878 8586
Aseluvat, poliisitarkastaja Seppo Sivula, 071 878 8591
Maahanmuuttoviraston maksut, erityisasiantuntija Kari Kananen, 071 878 8604
Hätäkeskuslaitoksen maksut, neuvotteleva virkamies, Johanna Hakala, 071 878 8452
Uudet käsittelymaksut myös verkossa tammikuussa 2014:
Poliisin sivustolla kohdassa "Luvat" www.poliisi.fi
Maahanmuuttovirasto: www.migri.fi/asiointi/kasittelymaksut