Poliisin organisaatio uudistuu vuodenvaihteessa
Poliisihallituksen tiedote
Poliisilaitosten määrä vähenee vuodenvaihteessa 24:stä yhteentoista. Liikkuva poliisi ja Poliisin tekniikkakeskus hallinnollisina yksikköinä lakkautetaan. Poliisihallitusta ja Keskusrikospoliisia virtaviivaistetaan.
Henkilöstöjärjestelyt ovat olleet uudistuksessa suurin yksittäinen kokonaisuus - ilmoittautumismenettelyssä on ollut mukana noin 650 henkilöä. Henkilöstön uudelleenjärjestelyt ovat koskeneet pääosin johto-, hallinto-, esikunta- ja tukitehtäviä.
- Uudet organisaatiot on mitoitettu niin, että voimme säästää hallinto- ja esikuntatehtävistä noin 90 henkilötyövuotta viimeistään vuonna 2016. Koska ketään ei irtisanota, henkilöstömäärä on ylimenokaudella noin kolmen vuoden ajan tavoitetta korkeampi, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.
Liikkuvan poliisin henkilöstö ja tehtävät siirtyvät osin poliisilaitoksiin ja Poliisin tekniikkakeskuksen henkilöstö Poliisihallitukseen. Aluehallintovirastojen poliisin vastuualueet lakkautetaan ja pääosa niiden henkilöstöstä siirtyy paikallispoliisiin, osa Poliisihallitukseen.
Poliisihallituksen ylijohdossa henkilöstön määrää vähennetään kahdellakymmenellä prosentilla. Yksiköiden määrä vähenee kahdeksasta kolmeen ja vastuualueiden 22:sta 11:een.
Hallintorakenteen uudistuksella tavoitellaan 25-30 miljoonan euron säästöjä vuonna 2016. Operatiivisen toiminnan kehittämisellä pyritään lisäksi säästämään 10-15 miljoonaa euroa.
Ensi vuoden alusta poliisissa on Helsingissä ja Oulussa ympäri vuorokauden toimivat johtokeskukset, joissa on yleisjohtajat. Muihin poliisilaitoksiin perustetaan ensi vuoden aikana tilannekeskukset, joissa on yleisjohtaja virka-aikana ja viikonloppuisin.
- Poliittinen päätöksentekijä on määrännyt lukuisia reunaehtoja toteutukselle, liikennevalvonnan taso muun muassa säilyy, järjestäytyneen rikollisuuden torjunta ei saa heiketä ja hajautettu peruspoliisitoiminta on säilytettävä. Nämä reunaehdot tullaan varmistamaan rakenneuudistuksen toteutuksessa, Paatero toteaa.