Poliisin rakenneuudistustyöryhmä valmistelee päälinjauksia
Poliisihallinnon uudistusta valmistelevan valtakunnallisen työryhmän puheenjohtaja Kauko Aaltomaa esitteli tänään hanketyöryhmälle ehdotusluonnoksensa poliisin rakenneuudistuksen jatkokäsittelyn pohjaksi. Esitys lähtee siitä, että poliisin toiminnallisten tulosten hyvä taso turvataan ja että ehdotukset tuovat huomattavia säästöjä. Hallituksen kehysneuvottelussa poliisin resurssitasoa tarkistettiin. Vaikka määrärahaa lisättiin, samalla edellytettiin, että poliisin hallintorakenne uudistetaan. Poliisihallinnolta edellytetään mittavia kustannussäästöjä hallinto-, johto- ja tukirakenteista kenttä- ja rikostorjunnan resurssien turvaamiseksi.
Esitys poliisin hallintorakenteen uudistamiseksi valmistuu elokuussa. Poliisin hallintorakenteen kehittämiseksi asetettu hanke käynnistyi 12.4.2012 ja se päättyy 31.12.2015. Työryhmän tehtävälista on pitkä. Työryhmän saamien lausuntojen, useiden kuulemisten ja laadittujen alustavien kustannuslaskelmien perusteella Aaltomaa esittää, että poliisilaitosten määrää vähennetään alle puoleen nykyisestä 24:stä ja että muun muassa liikkuvan poliisin tehtävien hoitaminen järjestetään uudelleen. Poliisin ruotsinkieliset palvelut turvataan uudistuksessa.
Aaltomaan luonnosehdotukset työryhmälle ovat pääpiirteissään:
1. Poliisilaitosten määrä vähennetään nykyisestä 24:stä 8 – 11 laitokseen
2. Liikkuvan poliisin toiminnot yhdistetään muihin yksiköihin ja liikennevalvonnan taso ja osaaminen varmistetaan
3. Keskusrikospoliisin toimintojen rajapinnat poliisilaitosten kanssa arvioidaan uudelleen, samoin kuin alueellisten toimintojen sisältö ja määrä
4. Suojelupoliisin alueellinen toiminta ja toimipisteverkoston laajuus selvitetään
5. Poliisihallituksen rakennetta kevennetään ja toiminta keskitetään nykyiseen Poliisihallituksen toimipisteeseen Helsingissä. Huolehditaan, että sisäasiainministeriön poliisiosaston ja Poliisihallituksen tehtävissä ei ole päällekkäisyyksiä.
6. Poliisikoulutuksen tutkintorakenne uudistetaan ja poliisikoulutuksen opintososiaaliset edut harmonisoidaan muiden ammattikorkeakoulujen tasolle
7. Poliisiammattikorkeakoulusta muodostetaan vahva verkottunut koulutuskeskus, johon keskitetään myös kaikki poliisille annettava erityistehtävien koulutus
8. Nykymuotoiset aluehallintovirastojen poliisin vastuualueet lakkautetaan ja yhteistyö varmistetaan poliisilaitosten kautta
9. Poliisin tekniikkakeskuksen toiminnan uudelleenorganisoinnin mahdollisuudet selvitetään
Aaltomaan esitys toimii pohjana työryhmän jatkotyöskentelylle. Lopulliset linjaukset palveluverkostosta tehdään päälinjausten valmistuttua. Nyt esitellyt vaihtoehdot vaativat lisäselvitystä, arviointia ja analysointia ehdotettujen toimenpiteiden toiminnallisista, taloudellisista ja henkilöstöön liittyvistä vaikutuksista.
Lisätietoja: osastopäällikkö Kauko Aaltomaa, 071 878 8550 ja suunnittelujohtaja Sanna Heikinheimo, 071 878 8553