Poliisin palveluverkko tulee säilymään laajana
– Poliisin palveluverkko tulee säilymään laajana ja koko maan kattavana, sanoo poliisin hallintorakenneuudistusta valmistelevan hankeryhmän puheenjohtaja, osastopäällikkö Kauko Aaltomaa sisäasiainministeriön poliisiosastolta. Eilen kokoontunut hankeryhmä keskusteli niistä kriteereistä, joiden perusteella poliisin palveluverkosta; poliisiasemien sijainnista olisi järkevintä päättää. Lisäksi hankeryhmän kokouksessa kuultiin tilannekatsaukset hallintouudistuksen täytäntöönpanon suunnittelun etenemisestä.
– Ilman muuta keskustelua herättää se, tuleeko nykyiseen palveluverkkoon muutoksia ja millä kriteereillä poliisiasemien sijaintipäätökset tehdään. Uudistuksen onnistumisen kannalta on tärkeää saada yhteinen näkemys niistä yleisesti sovellettavista pelisäännöistä, joiden perusteella päätökset toimipisteistä aikanaan tehdään, toteaa Aaltomaa kokouksen jälkeen.
– Poliisin toimipiste- ja asiakaspalveluverkostoa kehitetään lähtökohtana nykyinen verkosto ja säilyttäen poliisitoiminnan taso sekä asiakaspalvelujen saatavuus nykyisen kaltaisena. Poliisin asiakaspalveluja tullaan jatkossakin tarjoamaan suurin piirtein yhtä monelta paikkakunnalta kuin tälläkin hetkellä, hahmottelee Aaltomaa alustavien kriteerien perusteella. Poliisin omia toimipisteitä ja yhteispalvelupisteitä, joissa poliisin lupahenkilöstö on tavoitettavissa ajanvarauksella, on tänä päivänä noin 170 ympäri Suomea.
- Viranomaisten yhteistoimintaa ollaan hyödyntämässä nykyistä enemmän. Poliisin ”miehittämättömien” lupapisteiden sijaan poliisin henkilöstö voisi tarvittaessa tarjota nykyistä vastaavat palvelut yhteispalvelupisteillä, pohtii Aaltomaa.
Ei huolta harva-alueilla
Lähtökohtana tarkastellaan nykyisen laajuisen poliisitoiminnan hyvän tason säilyttämistä. Harvaan asutuille alueille ei tänään läpikäytyjen kriteerien perusteella ole tulossa huomattavia muutoksia, ainakaan heikennysmielessä. Poliisiasemien sijainnista päätettäessä pyritään ennakoimaan myös tulevaa kehitystä. Hankeryhmä piti tärkeänä, että poliisin palveluverkosto on tulevaisuudessakin poliisin ydintoimintoja, erityisesti rikostorjuntaa ja hälytyspalveluja tukevaa. Uudistuksen jälkeenkin poliisi on näkyvästi läsnä kansalaisten arjessa ja turvallisuuden takaajana.
Puheenjohtajan esitys toimipistemuutoksista valmistuu lähipäivinä
Puheenjohtajan esitysluonnos poliisiasemaverkostoksi valmistuu loppuviikosta. Suunnittelu jatkuu työryhmän alustavien näkemysten pohjalta ja esitys tulevaisuuden poliisintoimipiste- ja asiakaspalveluverkostoiksi on tarkoitus saada valmiiksi hankeryhmän kokouksessa 3.12.2012, jonka jälkeen se lähtee laajalle lausuntokierrokselle. Aikanaan sisäasiainministeri Päivi Räsänen tekee päätöksen poliisin toimipisteverkosta.
Lisätietoja: ylijohtaja Kauko Aaltomaa, 071 878 8550