Rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen (BMVI) syksyn haku käynnistyi
Sisäministeriö on käynnistänyt rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen (BMVI) syksyn haun 1.9.2023. Avustusta on haettavana yhteensä noin 26,5 miljoonaa euroa. Haku päättyy 31.10.2023.
Avustusta myönnetään yhdennettyä rajaturvallisuutta ja viisumipolitiikkaa vahvistaviin toimiin
Haussa ovat avoinna kaikki rahaston erityistavoitteiden 1 ja 2 mukaiset toimet. Erityistavoite 1 koskee Euroopan yhdennettyä rajaturvallisuutta ja erityistavoite 2 yhteistä viisumipolitiikkaa. Listaus erityistavoitteiden mukaisista toimista löytyy hakuilmoituksesta ja toimien tarkemmat kuvaukset sekä tavoiteltavat tulokset rahaston toimeenpanosuunnitelmasta.
Rahaston luonteesta johtuen avustusta voivat hakea vain viranomaiset, mutta hankkeissa voi olla mukana hankekumppaneina myös muita toimijoita.
BMVI-rahoitustukivälineen tavoitteena on varmistaa vahva ja tehokas Euroopan yhdennetty rajaturvallisuus Euroopan unionin ulkorajoilla. Rahoitustukivälineen avulla varmistetaan ulkorajoja ja viisumipolitiikkaa koskevan unionin lainsäädännön yhdenmukainen soveltaminen EU:n jäsenvaltioissa ja suojataan henkilöiden vapaa liikkuvuus unionin sisällä.
Ohjelmakaudella 2021-2027 avustuksina hankkeisiin ja toimintaan myönnettävä rahoitusosuus on yhteensä noin 74,5 miljoonaa euroa, josta syksyn haussa on myönnettävissä noin 26,5 miljoonaa euroa.
BMVI-rahoitustukivälineen ohjelma ja toimeenpanosuunnitelma on päivitetty
Euroopan komissio hyväksyi 14.8.2023 Suomen päivitetyn BMVI-ohjelman. Ohjelmaan lisättiin noin miljoona euroa rahoitusta tietojärjestelmien yhteentoimivuutta koskevaan erityistoimeen. Lisärahoitus on kohdennettu EU:n tietojärjestelmiä koskevien kansallisten toimintaprosessien mukauttamiseen, kansallisten ohjeistusten laatimiseen ja loppukäyttäjien koulutukseen sekä näiden tukemiseksi ja automatisoimiseksi tarvittavien tietoteknisten välineiden hankkimiseen tai kehittämiseen. Lisäksi rahoitusta voi käyttää SIRENE-toimiston kapasiteetin vahvistamiseen. SIRENE-toimistot vastaavat SIS (Schengen Information System) - kuulutuksiin liittyvien tietojen vaihdosta ja toimien koordinoinnista.
Ohjelman hyväksymisen jälkeen sisäministeriö hyväksyi rahoitusvälineen toimeenpanosuunnitelman 2023 – 2024, jossa ohjelman lisärahoitus on huomioitu ja rahoituksen käyttökohteet kuvattu.
Päivitysten myötä rahoitustukivälineen kokonaisrahoitusosuus ohjelmakaudella 2021-2027 on yhteensä noin 79 miljoonaa euroa.
AMIF- ja ISF-haut käynnistyvät syyskuun lopussa
BMVI on osa EU:n sisäasioiden rahastoja (EUSA-rahastot). Ohjelmakaudella 2021-2027 EUSA-rahastot koostuvat kolmesta rahastosta, jotka ovat turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF), sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) sekä rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukiväline (BMVI).
Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) sekä sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) syksyn 2023 haut aukeavat 29.9.2023. Kaikki haut päättyvät 31.10.2023.
Lisätietoja:
erityisasiantuntija Riika Väliahde, p. 0295 488 257, [email protected]
[email protected]