Rajavartiolaitoksen virkojen eroamisikäsäännöksiä muutetaan
Rajavartiolaitoksen virkojen eroamisikäsäännökset muutetaan vastaamaan julkisten alojen eläkelaissa säädettyä eläkkeelle siirtymisen myöhentämistä. Eläkeuudistusta vastaavasti eroamisikiä korotetaan vuodesta 2018 alkaen kolmella kuukaudella vuotta kohti, kunnes vuonna 2025 on saavutettu kahden vuoden myöhennys eläkkeelle siirtymiseen.
Julkisten alojen eläkelaki määrittää, milloin virkamiehellä ja työntekijällä alkaa oikeus eläkkeeseen. Eroamisikä sen sijaan määrittää sen ajankohdan, jolloin virkamiehen tai työntekijän tulee erota palveluksestaan.
Lisäksi rajavartiolakia muutetaan Eurooppalaisesta raja- ja merivartiostosta annetun EU:n asetuksen täytäntöön panemiseksi Suomessa. Eurooppalaisen raja- ja merivartioston muodostavat Euroopan raja- ja merivartiovirasto (Frontex) ja rajaturvallisuudesta vastaavat jäsenvaltioiden viranomaiset. Tavoitteena on, että Schengen-alueen turvallisuuden takaamiseksi voidaan entistä tehokkaammin havaita ulkorajojen haavoittuvuudet sekä lisätä EU-maiden yhteistyötä ja vastuunkantoa ulkorajojen valvonnasta. Rajavartiolain muutokset liittyvät tuen antamiseen ja pyytämiseen Frontexilta muun muassa nopeissa rajainterventioissa ja palautustoimenpiteissä.
Valtioneuvosto esitti lainmuutosten vahvistamista 7.9. ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa lait 8.9. Muutokset tulevat voimaan 1. lokakuuta 2017.
Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Jaana Heikkinen, p. 0295 421 603, [email protected]