Seutukuntajako muuttuu vuoden 2005 alusta
Sisäasiainministeriö on tänään 11. marraskuuta 2004 päättänyt seutukuntajaon muutoksista. Muutokset tulevat voimaan 1. tammikuuta 2005. Vuoden alussa seutukuntia on 74 kappaletta eli kolme vähemmän kuin tällä hetkellä. Vuoden 2005 alusta tulee voimaan kymmenen kunnallisen jaotuksen muutosta, mikä merkitsee 12 kunnan vähennystä kuntien lukumäärään. Kuntajaon muutokset on otettu huomioon tämän päätöksen valmistelussa.
Vakka-Suomen seutukunnasta Mynämäki siirretään Turun seutukuntaan. Punkalaidun siirretään Satakunnasta Porin seutukunnasta Pirkanmaan maakuntaan Lounais-Pirkanmaan seutukuntaan. Tämä siirto johtuu siitä, että Punkalaitumen maakuntasiirrosta valtioneuvosto on päättänyt jo aiemmin. Kangasalan kunta Tampereen seutukunnassa sekä Sahalahden kunta Kaakkois-Pirkanmaan seutukunnassa lakkautetaan ja uusi Kangasalan kunta jatkaa Tampereen seutukunnassa. Kaakkois-Pirkanmaan seutukunta pienenee entisen Sahalahden kunnan osalta.
Parikkala, Saari ja Uukuniemi lakkautetaan ja tilalle perustetaan uusi Parikkalan kunta, joka liitetään Imatran seutukuntaan. Tällöin entinen Kärkikuntien seutukunta poistuu kokonaan. Outokumpu ja Polvijärvi siirretään Joensuun seutukuntaan, jolloin Outokummun seutukunta poistuu kokonaan. Kiihtelysvaara Joensuun seutukunnasta sekä Tuupovaaran kunta Ilomantsin seutukunnasta liitetään Joensuun kaupunkiin. Lisäksi Ilomantsi siirretään Joensuun seutukuntaan. Tällöin Ilomatsin seutukunta, johon Tuupovaara ja Ilomantsi kuuluivat poistuu kokonaan. Seinäjoen kaupunkiSeinäjoen seutukunnasta ja Peräseinäjoen kunta Eteläisten Seinänaapurien seutukunnasta lakkautetaan ja tilalle perustetaan uusi Seinäjoen kaupunki. Eteläisten Seinänaapurien seutukunta pienenee Peräseinäjoen verran.
Lisäksi Iin seutukunnan nimi muutetaan Oulunkaaren seutukunnaksi.
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan seutukuntajakoa ei muuteta tällä päätöksellä. Kyseisten maakuntien seutukuntajaon muutostarpeet arvioidaan sen jälkeen, kun päätökset kuntien yhteistyön kehittämisestä Helsingin seudulla on tehty ja tiedetään onko niillä vaikutusta seutukuntajakoon.
Seutukuntajako perustuu kuntajakoon. Sitä käytetään tilastollisena yksikkönä seurattaessa maakunnan osien aluekehitystä sekä kehittämistarpeita. Sitä käytetään myös joidenkin aluepoliittisten tukitoimenpiteiden suuntaamisessa ja porrastamisessa.
Seutukuntajako vuoden 2005 alusta (pdf)Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Veijo Kavonius (09) 160 44506,ylitarkastaja Ilkka Salonen (09) 160 44523.