Sisäasioiden EU-rahastojen avoimissa hauissa jaossa noin 44,5 miljoonaa euroa
Sisäministeriö on avannut sisäasioiden EU-rahastojen (EUSA) turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) ja sisäisen turvallisuuden rahaston (ISF) haut 2.10.2017.
AMIF-rahastosta on jaettavissa hankkeille ja toimintaan noin 29 miljoonaa euroa
AMIF-rahaston haussa on haettavana noin 29 miljoonaa euroa. Perusrahoituksen osuus tästä on noin 10,5 miljoonaa euroa, uudelleensijoittamisen määrärahan osuus 13,9 miljoonaa euroa ja sisäisten siirtojen määrärahan osuus vähintään 4,6 miljoonaa euroa. Sisäisten siirtojen lopullinen jaettavana oleva määrä täsmentyy päätöshetkellä toteutuneiden sisäisten siirtojen perusteella.
Haussa myönnetään tukea hankkeisiin tai toimintaan, jotka toteuttavat rahaston kansallisessa ohjelmassa ja kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa asetettuja erityistavoitteita ja niiden alaisia kansallisia tavoitteita. Rahoitettavia erityistavoitteita ovat yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän vahvistaminen ja kehittäminen, kotouttaminen ja laillinen maahanmuutto, paluu, Suomen uudelleensijoittamisohjelman jatkuvuuden ja toimivuuden turvaaminen, kiintiöpakolaisten kuntaan sijoittamisen toimivuuden varmistaminen ja turvapaikkajärjestelmän toimivuuden tukeminen.
Kansallisesta tavoitteesta 2.2 (kotoutuminen) tuettavan hankkeen tulee perustua kolmansien maiden kansalaisten kanssa toimivien julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden väliseen kumppanuuteen ja vahvistaa niiden välisiä verkostoja.
ISF-rahastosta on jaettavissa hankkeille ja toimintaan noin 15,5 miljoonaa euroa
Sisäisen turvallisuuden rahasto jakautuu ulkorajoja ja viisumipolitiikkaa sekä poliisiyhteistyötä, rikollisuuden ehkäisyä ja torjuntaa sekä kriisinhallintaa koskeviin rahoitusvälineisiin.
Tässä haussa rahastosta myönnetään tukea hankkeisiin tai toimintaan, jotka toteuttavat rahaston kansallisessa ohjelmassa ja kansallisessa toimeenpano-ohjelmassa asetettuja erityistavoitteita ja niiden alaisia kansallisia tavoitteita. Rahoitettavia erityistavoitteita ovat yhteisen viisumipolitiikan tukeminen, rajavalvonta, operatiivinen tuki sekä riskit ja kriisit.
Erityistavoite 5 ja kansalliset tavoitteet 1.3, 2.5, 6.1 - 6.4 ja 6.7 sekä erityistoimi 2.7E eivät ole mukana haussa, koska niihin varattu rahoitus on jo jaettu kokonaisuudessaan aikaisemmissa hauissa tuetuille hankkeille tai niiden sisältö on ohjelmamuutosten kohteena.
Molemmat haut ovat avoinna 3.11.2017 klo 16.15 saakka.
Hakuilmoitukset ja hakumateriaalit
Lisätietoja:
ylitarkastaja Iikka Saunamäki, p. 0295 488 267, [email protected] (AMIF-rahasto)
ylitarkastaja Ville Similä, p. 0295 488 279, [email protected] (ISF-rahasto)