Sisäisen turvallisuuden ohjelma painottaa osallisuutta ja nuorten turvallisuuden
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä on hyväksynyt ehdotuksen sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi. Ehdotuksessa on muun muassa toimenpiteitä nuorten turvallisuuden parantamiseksi, vakavan väkivallan ja työssä kohdatun väkivallan vähentämiseksi ja rikoksen uhrin palveluiden parantamiseksi. Ohjelman tavoitteena on parantaa kansalaisten arjen turvallisuutta. Ohjelmassa on yhteensä 64 eri toimenpidettä.
Kansalaiset mukaan turvallisuuden parantamiseen
Asukkaiden osallistuminen oman ympäristönsä turvallisuustyöhön lisää turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Ohjelmassa ehdotetaan, että ihmisten osallisuutta oman asuinympäristön turvallisuuden parantamiseen tuetaan edistämällä naapuritiimi- tai apujärjestelmän käyttöönottoa. Naapuritiimijärjestelmästä tehtäisiin tukimateriaali, jonka pohjalta toimintamalli voidaan räätälöidä eri alueille sopivaksi. Ohjelmassa esitetään, että uuteen teknologiaa perustuvia, asukkaiden osallistumista edistäviä toimintamalleja otetaan laajasti käyttöön. Näitä ovat esimerkiksi Turvallisuuskävelyt ja Kerro kartalla -järjestelmät, joita on jo käytössä joillakin paikkakunnilla.
Maahanmuuttajaväestön turvallisuutta parannettaisiin toteuttamalla kampanja rasististen rikosten ilmoittamisesta poliisille. Lisäksi kehitettäisiin selkokielistä turvallisuusviestintää.
Nuorten rikoskierteeseen puututaan nopeasti
Ohjelmaehdotuksessa esitetään, että koulukiusaamiseen puuttumista tehostetaan edelleen. Lisäksi ryhdyttäisiin keräämään kattavasti tietoa kouluissa tapahtuvista väkivaltatilanteista. Kouluissa tapahtuvan väkivallan ehkäisy edellyttää nykyistä parempaa tietoa väkivaltatilanteista. Pelastuslaitokset velvoitettaisiin seuraamaan, että oppilaitokset harjoittelevat säännöllisesti kriisi- ja häiriötilanteiden varalle. Pelastuslaitokset myös tukevat oppilaitoksia turvallisuusohjeiden toimeenpanossa.
Ehdotuksessa esitetään, että alle 18-vuotiaiden rikoskierre katkaistaisiin heti ensimmäisen teon jälkeen niin sanotun Ankkuri-mallin avulla. Mallissa nuori ja hänen vanhempansa otetaan moniammatillisen viranomaistiimin tukipalvelujen piiriin. Lisäksi parannettaisiin nuoren mahdollisuutta saada itselleen tukihenkilö tai mentori osana erityisen tuen toimia.
Nuorten uusintarikollisuutta ehdotetaan vähennettäväksi lisäämällä tietoa auttamispalveluista sovittelun yhteydessä. Nuorten rattijuopumusten määrää vähennettäisiin tarjoamalle alle 25-vuotiaille rattijuopumuksesta kiinnijääneille mahdollisuus osallistu Tie selväksi -mallin mukaiseen kartoitukseen.
Vakavan väkivallan torjumiseksi ohjelmaluonnoksessa esitetään, että henkilöt, joiden arvioidaan muodostavan vakavan väkivallan uhkan lähiympäristölleen, voidaan jatkossa ohjata terveydenhuollon palvelujen piiriin uhka-arvion perusteella jonojen ohi.
Lisäksi ehdotetaan, että lisätään järjestöjen tuottamia matalan kynnyksen palveluja väkivaltaongelmista kärsiville henkilöille, esimerkiksi henkilöille joilla on kuvitelmia väkivaltatekojen toteuttamisesta.
Kaikkien vankeusrangaistusten kärsineiden vapautumisen jälkeinen palveluntarve esitetään arvioitavaksi ja heidän kotikunnilleen ilmoitetaan palvelun tarpeessa olevasta vapautuvasta vangista. Tavoitteena on turvata rikoksentekijöille katkeamaton hoitoketju ja edistää rikoksettoman elämän edellytyksiä.
Selvitetään mahdollisuus telekuuntelun käyttämiseen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön estämiseksi
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvaa seksuaalista häirintää ja seksuaalirikoksia ehkäistäisiin kokoamalla nettiin helposti saataville tietoa häirinnästä. Tavoitteena olisi näin lisätä nuorten tietoisuutta siitä, mikä on seksuaalista häirintää. Lisäksi ohjelmaehdotuksessa esitetään, että selvitetään mahdollisuudet lakimuutoksiin, jotka mahdollistavat telekuuntelun lapsen seksuaalisen hyväksikäytön estämiseksi ja selvittämiseksi sekä televalvonnan ns. grooming-rikoksen estämiseksi ja selvittämiseksi.
Julkisten paikkojen turvallisuutta edistettäisiin selvittämällä mahdollisuudet kieltää alkoholin nauttiminen lasten leikkipaikoilla. Lisäksi ehdotetaan selvitettäväksi, miten kokoontumislain mukainen järjestäjän vastuu toteutuu sosiaalisen median välityksellä koolle kutsutuissa tilaisuuksissa.
Ohjelmassa on ehdotuksia kaupparekisterin luotettavuuden lisäämiseksi tavoitteena esimerkiksi vähentää mahdollisuuksia kaapata yrityksiä rikollista toimintaa varten.
Rikosten uhrien palveluille kestävä rahoitusmalli
Ehdotuksen mukaan vuoden 2013 loppuun mennessä valmistellaan esitys Rikosuhripäivystyksen rahoituksen turvaamiseksi tavoitteena, että rikoksen tekijä osallistuu palvelujen rahoittamiseen.. Rikoksen uhrin asema paranee toteuttamalla ehdotus rikosasiain asianosaisten henkilötietojen suojaamisesta siten, että ne eivät ole tekijän saatavissa esitutkinta- tai oikeudenkäyntiaineistosta.
Sisäisen turvallisuuden ohjelma tehdään nyt kolmatta kertaa. Ohjelman pohjana ovat olleet asiantuntijaryhmien ehdotukset ja se on valmisteltu laajassa yhteistyössä viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa. Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä on hyväksynyt ohjelman ja sitä on käsitelty hallituksen neuvottelussa. Sisäisen turvallisuuden ohjelman hyväksyy valtioneuvosto. Sisäisen turvallisuuden ohjelma on yksi hallituksen keskeisistä periaatepäätöksistä. Ohjelman toimeenpanoa seuraa sisäministeriö.
Ehdotus sisäisen turvallisuuden ohjelmaksi on saatavilla verkkosivulta: www.intermin.fi/sisainenturvallisuus
Lisätietoja: sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, 071 878 8370