Sisäministeri Räsänen: Valistustyöllä ja teknisillä ratkaisuilla voidaan estää monta palokuolemaa
- Palonehkäisytyössä valistuksella on merkittävä rooli. Osana valistustyötä vietetään parhaillaan paloturvallisuusviikkoa, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota muun muassa paloharjoitusten merkitykseen sekä palovaroittimien kunnossapitoon, sanoi sisäministeri Päivi Räsänen Riihimäen uuden paloaseman avajaisissa tänään.
Alustavien lukujen mukaan palokuolemia on ollut tänä vuonna 72. Kasvu viime vuoteen on merkittävä, sillä koko viime vuonna palokuolemia oli 58. Palokuolemista noin 90 prosenttia tapahtuu asuntopaloissa. Ministeri Räsäsen mielestä valistuksen lisäksi tulee panostaa teknisiin ratkaisuihin.
- Uusien ja peruskorjattavien asuinrakennusten sprinklaus on yksi tehokkaimmista keinoista vähentää palokuolemia pitkällä tähtäimellä, hän sanoo.
Ympäristöministeriö vastaa rakennusten paloturvallisuusmääräyksistä. Räsänen toivoo, että päivitysvaiheessa paloturvallisuusmääräyksiin lisätään velvoite asentaa automaattinen sammutuslaitteisto vähintään uusiin ja peruskorjattaviin asuinrakennuksiin.
- Tämä lisää jossain määrin rakennuskustannuksia mutta pelastaa ihmishenkiä. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa asuntojen sprinklauksesta saadut kokemukset ovat kiistattomia. Siellä palokuolemat ja vahingot ovat vähentyneet merkittävästi, hän toteaa.
Ministeri Räsäsen puhe kokonaisuudessaan:
www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/puheet
Lisätietoja:
erityisavustaja Markus Kalmi, 0295 488 208