Sisäministeriön talousarvioesitys vuodelle 2017
Tiedotetta on korjattu 16.9.2016: Määrärahojen korjaukset johtuvat valtion neuvottelemasta kilpailukykysopimuksesta, jonka vaikutusta määrärahoja vähentävästi ei oltu huomioitu aiemmin esitetyissä luvuissa.
Sisäministeriön hallinnonalan budjetti vuodelle 2017 on 1,5 miljardia euroa. Kokonaisuutena talousarvioesitys vuodelle 2017 on noin 200 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvan vuoden varsinainen talousarvio. Suurimmat vähennykset kohdistuvat turvapaikanhakijoiden vastaanoton menoihin niin maahanmuuttohallinnossa kuin poliisissa ja Rajavartiolaitoksessakin. Vähennys johtuu turvapaikanhakijoiden määrän tasaantumisesta.
Poliisille lisärahaa automaattiseen liikenteenvalvontaan ja harmaan talouden torjuntaan
Ensi vuoden budjettiin koko poliisitoimelle esitetään yhteensä noin 735 miljoonan euron määrärahaa. Viime kevään kehyspäätöksen mukaisesti poliisille kohdennetaan vuodelle 2017 yhteensä 5 miljoonan euron lisämääräraha muun muassa automaattisen liikennevalvonnan lisäämiseen ja harmaan talouden torjuntaan. Määräraha nousee 10 miljoonaan euroon vuodesta 2018 alkaen.
Suojelupoliisin toimintamenoihin esitetään 25,9 miljoonaa euroa. Suojelupoliisin resurssien turvaamiseksi viime kevään kehyspäätökseen sisältyi 2 miljoonan euron tasokorotus ensi vuodesta alkaen.
Maahanmuuton kustannukset kääntyvät laskuun
Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenoihin vuodelle 2017 esitetään 59,8 miljoonaa euroa. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton ostopalvelumenoihin, vapaaehtoisen paluun menoihin sekä hakijoille maksettaviin tukiin esitetään yhteensä 268 miljoonan euron määrärahaa.
Turvapaikanhakijoiden määrä on tasaantunut loppuvuoden 2015 huippuluvuista. Vuoden 2017 laskelmat perustuvat oletukseen 10 000 uudesta turvapaikanhakijasta. Vastaanottotoiminnan piirissä oli kesäkuussa 2016 noin 25 000 henkilöä ja Maahanmuuttoviraston arvion mukaan henkilöitä olisi joulukuun 2016 lopussa 19 000–22 000.
Rajavartiolaitos vahvistaa turvallisuutta itärajalla
Rajavartiolaitoksen toimintamenoihin tulevalle vuodelle esitetään 230,5 miljoonaa euroa. Rajavartiolaitoksen toimintaan vaikuttaa merkittävimmin tilanne Venäjällä ja Itämeren alueella. Tavoitteena on vahvistaa sisäistä ja ulkoista turvallisuutta itärajalla. Rajanylitysliikenne pidetään turvallisena. Rajavartiolaitos perustaa EU:n raja- ja merivartiojärjestelmän edellyttämän nopean toiminnan rajavartijareservin.
Hätäkeskusten verkottunut toimintamalli käyttöön
Vuoden 2017 budjettiin pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan menoihin esitetään yhteensä 73 miljoonaa euroa. Tähän sisältyy kevään kehyspäätöksessä tehty 2 miljoonan euron tasokorotus Hätäkeskuslaitoksen toiminnan turvaamiseksi ja uuden hätäkeskustietojärjestelmän käyttöönoton varmistamiseksi.
Lisätietoja
Hallinto- ja kehittämisosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Jukka Aalto, p. 0295 488 510, [email protected]