Suomi ja Viro jatkavat pelastustoimen yhteistyötään
Suomi ja Viro solmivat pelastustoimen yhteistyösopimuksen tammikuussa 2014 Helsingissä. Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle hallituksen esityksen Viron kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti sopimuksen kanssa.
Sopimus koskee yhteistyötä pelastustoimen alalla. Pelastustoimella tarkoitetaan sopimuksessa onnettomuuksien ehkäisemistä, niihin varautumista ja pelastustoimintaa. Sopimuksen tarkoituksena on ensisijaisesti suojella ihmisiä ja ympäristöä sekä omaisuutta. Sopimuksessa on määräykset osapuolten toimivaltaisista viranomaisista ja yhteyspisteistä, onnettomuuksista ilmoittamisesta, keskinäisestä avunannosta sekä osapuolten yhteisistä toimenpiteistä.
Sopimus vastaamaan paremmin yhteistyön tarpeita
Suomen ja Viron välillä on vuonna 1996 tullut voimaan sopimus yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta onnettomuustapauksissa. Suomi on tehnyt pelastusyhteistyötä koskevia sopimuksia myös muiden valtioiden kanssa.
Ehdotetulla sopimuksella päivitettäisiin nykyinen sopimus vastaamaan paremmin keskinäisen yhteistyön tarpeita. Myös Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvat tekijät, kuten pelastuspalvelumekanismi ja Schengenin rajasäännöstö, huomioitaisiin paremmin.
Sopimuksen voimaantulo Ahvenanmaan maakunnassa edellyttää maakuntapäivien hyväksyntää.
Lisätietoja: pelastusylitarkastaja Veli-Pekka Hautamäki, 0295 488 419