Poliisien työllisyys parani
Poliisien työllisyys on parantunut viime kuukausina. Työttömien poliisien määrä on laskenut vuoden alusta yli sadalla. Kesäkuun lopussa työttömänä oli 69 poliisia eli viisi prosenttia valmistuneista. Esimerkiksi viime vuoden maaliskuussa työttömänä oli 224 poliisia eli 26 prosenttia valmistuneista.
- Tilanne on hyvin rohkaiseva. Valtion merkittävä taloudellinen panostus poliisien työllistämiseksi on purrut ja samaan aikaan poliisikoulutukseen hakeneiden määrä on noussut voimakkaasti. Ensi vuoden jälkeen poliisien työllisyysongelmaa ei enää ole, eikä tule, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.
Tasapainoilua jatkuu vuoden verran
Paateron mukaan tasapainoilua työllistämisen suhteen jatkuu vielä vuoden verran. Tilanne arvioidaan uudelleen alkusyksystä. Ilman erillistä lisärahoitusta työttömien määrä kääntyy hetkellisesti takaisin kasvu-uralle. Suhteellisesti eniten työttömiä on vasta valmistuneissa. Seuraavat 48 uutta poliisia valmistuvat 3. heinäkuuta.
- Täystyöllisyyttä saavutetaan silti tuskin koskaan. Aina on henkilöitä, jotka eivät valmistuttuaan esimerkiksi elämäntilanteensa takia hakeudu poliisin tehtäviin. Joku voi olla äitiyslomalla, toinen hakeutumassa muuhun ammattiin, kolmas odottaa virkaa omalta asuinalueeltaan.
Vakinaisia virkoja on lisätty merkittävästi
Vuodesta 2006 lähtien on koulutettu 1 335 poliisia. Useampi kuin yhdeksän kymmenestä on saanut töitä poliisista ja neljä prosenttia muualta, kuten hätäkeskuslaitoksesta, tullista, rajavartiolaitoksesta tai puolustusvoimista.
Poliisiksi vuoden 2006 jälkeen valmistuneista ja työllistyneistä yli 70 prosenttia on vakinaisessa virassa ja alle 30 prosenttia määräaikaisessa virassa. Vakinaisten virkojen määrä on kasvanut merkittävästi viimeisten kuukausien aikana.
- Kun vakinainen virka pian valmistumisen jälkeen oli ennen harvinaista, niin nyt siitä on tullut pikemminkin pääsääntö, Paatero sanoo.
Lisätietoja: poliisiylijohtaja Mikko Paatero,(09) 1604 2840