Työryhmä valmistelemaan väestötietolain kokonaisuudistusta
Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen on tänään 30. toukokuuta asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella väestötietolain kokonaisuudistus. Työryhmän toimikausi on 1.7.2005-28.2.2006.
Työryhmän tavoitteena on valmistella lainsäädäntö, joka nykyistä paremmin ja täsmällisemmin ohjaa väestötietojärjestelmän tietojen sekä varmennetun sähköisen asioinnin tehtävien ja palvelujen ylläpitoa, hyväksikäyttöä sekä järjestelmä- ja palvelukehitystä. Uudistetussa lainsäädännössä on tarkoituksena ottaa nykyistä paremmin huomioon kansalaisten perusoikeudet, erityisesti yksityiselämän ja henkilötietojen suoja sekä oikeusturva ja hyvä hallinto.
Tavoitteena on myös sekä lisätä että parantaa mahdollisuuksia ja toimintaedellytyksiä väestötietojen ja varmennetun sähköisen asioinnin palvelujen nykyistä monipuolisempaan hyväksikäyttöön yhteiskunnan eri sektorien toiminnoissa sekä edistää hyvää tiedonhallintatapaa. Lisäksi tavoitteena on selkiyttää rekisterihallinnon viranomaisten välistä työnjakoa sekä tukea ja edesauttaa alue- ja paikallishallinnon suunnitelmallista kehittämistä rekisterihallinnossa.
Työryhmän tehtävänä on analysoida asian esivalmisteluvaiheessa kerätyt väestötietolakia koskevat aloitteet ja uudistustarpeet sekä tehdä työryhmän tarpeellisiksi harkitsemat lisäselvitykset. Tehtävänä on valmistella luonnos uudeksi lainsäädännöksi koskien väestötietojen käsittelyä ja varmennetun sähköisen asioinnin palveluita. Lisäksi tehtävänä on selvittää uudistuksen johdosta annettavan asetustasoisen sääntelyn tarve, laajuus ja keskeinen asiasisältö sekä tehdä esitykset tarvittavista muista toimenpiteistä asian jatkovalmistelua varten.
Työryhmän tulee erityisesti ottaa kantaa siihen, kuinka väestötietojärjestelmän tietoja ja Väestörekisterikeskuksen tarjoamia varmennepalveluja voitaisiin kokonaisuutena nykyistä tehokkaammin ja monipuolisemmin käyttää hyväksi turvallisen sähköisen asioinnin teknisten ja toiminnallisten tarpeiden ja edellytysten luomisessa sekä palvelutarjonnassa. Työryhmän tulee lisäksi kuulla väestötietojärjestelmän tietojen ja varmennetun sähköisen asioinnin palvelujen keskeisiin käyttäjiin ja ylläpitäjiin kuuluvia sidosryhmiä sekä huolehtia perusvalmisteluvaiheen aikaansaannosten tiedottamisesta.
Työryhmän puheenjohtajana on ylijohtaja Hannu Luntiala Väestörekisterikeskuksesta. Työryhmän muut jäsenet ovat: yksikönjohtaja Tapio Aaltonen Väestörekisterikeskuksesta, henkikirjoittaja Pentti Asp Vaasan maistraatista, yksikönjohtaja Riitta Haggren Väestörekisterikeskuksesta, toimistopäällikkö Maija Kleemola Tietosuojavaltuutetun toimistosta, erityisasiantuntija Pekka Kopra Suomen Kuntaliitosta, neuvotteleva virkamies Seppo Kurkinen valtiovarainministeriöstä, lakimies Eeva Lantto Viestintävirastosta, tietotukipäällikkö Eine Mäklin Kansaneläkelaitoksesta, hallitussihteeri Leena Rantalankila oikeusministeriöstä, yksikönjohtaja Tytti Ronkainen Väestörekisterikeskuksesta ja johtava lakimies Henrik Ungern Maanmittauslaitoksesta. Työryhmän jäseninä ja sihteereinä toimivat lainsäädäntöneuvokset Terhi Lehtonen ja Ilkka Turunen sisäasiainministeriöstä.
Väestötietolaki on ollut voimassa 1. päivästä marraskuuta 1993 lukien. Voimassa olonsa aikana lakia on muutettu useita kertoja. Näistä muutoksista ja tarkistuksista johtuen väestötietolaki on sisällöltään ja rakenteeltaan muodostunut varsin vaikeaselkoiseksi ja tulkinnanvaraiseksi. Tästä on ollut seurauksena ratkaisukäytäntöjen epäyhtenäisyys rekisterihallinnossa. Väestötietolain sisältö ei myöskään enää vastaatäysin niitä tietoturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia, joita tänä päivänä asetetaan yhteiskunnan keskeisten perusrekistereiden ja tietojärjestelmien ylläpidolle, käytölle ja kehittämiselle.
Nyt asetettu työryhmä on osa sisäasianministeriön helmikuussa 2005 asettamaa väestötietolain kokonaisuudistusta valmistelevaa hanketta. Hankkeen toimikausi on 12.1.2005 - 31.12.2007.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Ilkka Turunen (09) 160 42873