Selvitys perhesurmista käynnissä
Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä päätti tammikuussa käynnistää selvityksen perhe- ja lastensurmista. Selvityksen tavoitteena on parantaa ennalta ehkäiseviä toimia vastaavanlaisten tapahtumien estämiseksi. Selvityksessä käydään läpi perhe- ja lastensurmat vuodesta 2003 lähtien.
Selvitys perustuu rekisteritietoihin. Siinä käydään läpi, millaisia kontakteja perheillä oli viranomaisiin ja olivatko perheet yrittäneet hakea apua ongelmiinsa. Selvityksessä tarkastellaan, miten viranomaisten palveluverkko on toiminut.
Tavoitteena on selvityksen perusteella löytää konkreettisia keinoja, joiden avulla viranomaiset voisivat auttaa perheitä ajoissa normaalin ennaltaehkäisevän toimintansa puitteissa. Tavoitteena on myös parantaa viranomaisten kykyä reagoida avunpyyntöihin, jotka edellyttävät nopeaa toimintaa.
Selvitys tehdään sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän ohjauksessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisyksikön toimesta. Selvitystyön tukena on poikkihallinnollinen virkamiesryhmä. Selvityksen rahoittajia ovat sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja oikeusministeriö.
Selvitystyö pyritään saamaan valmiiksi elokuun puoliväliin mennessä, jolloin selvityksen tulokset esitellään sisäisen turvallisuuden ministeriryhmälle.
Lisätietoja: sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, 071 878 8370