Uusi kansalaisuuslaki voimaan syyskuun alussa
Kansalaisuuslaki muuttuu syyskuun alussa. Kansalaisuuteen edellytettävä asumisaika on viisi vuotta, kun kyse on yhtäjaksoisesta asumisesta Suomessa. Lisäksi kansalaisuuden voi jatkossa saada neljän vuoden Suomessa asumisen jälkeen, jos henkilö osoittaa osaavansa hyvin suomen tai ruotsin kielen. Valtioneuvosto esitti lain vahvistamista tänään 19.5. ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna. Lain tavoitteena on parantaa Suomessa asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista kuuluvuutta ja kotoutumista.
Puolet Suomessa tilapäisellä oleskeluluvalla oleskellusta ajasta lasketaan mukaan kansalaisuuteen edellytettävään asumisaikaan. Laissa on selkeät säännökset kielitaitoedellytyksistä ja siitä tehtävistä poikkeuksista.
Kansalaisuuden saamisen edellytys on nuhteettomuus, josta on nyt uudessa laissa säädetty aiempaa yksityiskohtaisemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rikoksiin syyllistyneelle ei myönnetä kansalaisuutta tai se myönnetään vasta odotusajan jälkeen.
Entinen Suomen kansalainen voi jatkossa saada kansalaisuuden ilmoitusmenettelyllä riippumatta siitä, asuuko hän Suomessa vai ulkomailla.
Lisätietoja kansalaisuuslaista: www.intermin.fi/suomi/kansalaisuuslaki
Lisätietoja: ylitarkastaja Sonja Hämäläinen, 071878 8636