Uusia passeja aletaan myöntää 21.8.2006
Suomessa otetaan käyttöön uudet passit 21.8.2006. Biometrisen tunnisteen sisältävä passi on aikaisempaa turvallisempi matkustusasiakirja. Sen käyttöönotto on EU-maiden yhteinen hanke, jonka tavoitteena on tehdä passien väärentämisestä ja väärinkäytöstä entistäkin vaikeampaa. Passiuudistus muuttaa passin ulkonäköä ja voimassaoloaikaa. Lisäksi passin toimitusaika nopeutuu. Uudistuksen jälkeen lapsia ei voi merkitä vanhempien passeihin.
Uudessa passissa on tietosivun sisällä mikrosiru. Siihen on tallennettu samat tiedot, jotka ovat näkyvissä passin tietosivulla: kasvokuva, henkilötiedot ja passin tiedot. Sirulla on lisäksi turvatoimintoja, jotka vaikeuttavat passin väärentämistä ja sirun tietojen väärinkäyttöä.
Uutta passia voi hakea 21.8.06 lähtien poliisilaitoksilta ja Suomen ulkomaanedustustoista. Passihakemusta varten hakijalla tulee olla mukanaan kesäkuussa 2005 julkaistun valokuvaohjeen mukainen valokuva, josta henkilö on hyvin tunnistettavissa. Uuden ohjeen vaatimuksiin kuuluu mm. että ilme on neutraali eikä kasvoissa saa näkyä varjoja.
Uuden passin voimassaoloaika on enintään viisi vuotta. Passin hintaan ei tule merkittävää korotusta. Passin toimitusaika on noin viikko hakemuksen jättämisestä. Lisäpalveluna toteutetaan pikatoimitukset, joiden avulla passin voi saada lisämaksua vastaan jopa yhden vuorokauden aikana. Ulkomaanedustustosta hankittavan passin hinta on 80 euroa.
Myös 21.8.2006 jälkeen myönnetyissä muukalaispasseissa, pakolaisen matkustusasiakirjoissa sekä diplomaatti- ja virkapasseissa on siru ja biometrinen tunniste.
Nykyisen malliset passit ovat uudistuksen jälkeenkin täysin käyttökelpoisia. Voimassaolevaa passia ei tarvitse vaihtaa uuteen. Kaikki passit ovat voimassa siihen päivämäärään saakka, joka on merkitty passiin viimeiseksi voimassaolopäiväksi.
Ministeri Rajamäki: Biometriikan hyödyntäminen on osa turvallisuuden vahvistamista
- Euroopan unioni ryhtyi 11.9.2001 terrori-iskun jälkeen pikaisiin toimenpiteisiin asiakirjojen turvatekijöiden parantamiseksi ja sääntelyn nostamiseksi oikeudellisesti sitovalle tasolle. Biometriikan hyödyntäminen on osa turvallisuuden vahvistamista. Asetus jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista hyväksyttiin Euroopan unionin neuvostossa joulukuussa 2004, toteaa sisäasiainministeri Kari Rajamäki.
Asetuksen mukaan passissa tulee olla siru, johon biometrisena tunnisteena tallennetaan kasvokuva ja sormenjäljet. Siirtymäaika kasvotunnisteen käyttöönotolle on 18 kuukautta ja sormenjälkien käyttöönotolle 36 kuukautta siitä kun tekniset eritelmät on hyväksytty. Kasvokuva tulee ottaa passeissa käyttöön viimeistään 28.8.2006. Sormenjälkien osalta teknisiä eritelmiä ei vielä ole vahvistettu, muuta odotetaan, että nekin vahvistettaisiin kevään 2006 aikana. Sormenjälkien käyttöönotto olisi näin ollen ajankohtaista vuoden 2009 alkupuolella.
Ministeri Rajamäen mukaan Suomi on ollut alusta asti aktiivisesti mukana matkustusasiakirjojen turvallisuuden parantamistyössä. Suomi ottaa uudet passit käyttöön EU:n säätämässä aikataulussa. - Olen erittäin tyytyväinen siihen, että uusi entistä turvallisempi passi ei ole vanhaa passia oleellisesti kalliimpi, painottaa Rajamäki.
EU-maista muutamat ovat aloittaneet jo biometrisen passin myönnön ja useat yrittävät ehtiä EU:n ja Yhdysvaltojen aikarajoihin. Kaikki maat eivät kuitenkaan ehtine aloittaa biometristen passien myöntöä aikarajojen puitteissa, ja jotkut EU-maat ovat tiettävästi vaarassa pudota Yhdysvaltojen viisumivapausohjelman ulkopuolelle.
Lisätietoja: lupahallintopäällikkö Anne Aaltonen, (09) 1604 2224, ylitarkastaja Leena Piipponen, (09) 1604 4603 ja analyytikko Mona Hirvonen, (09) 1604 2523, www.poliisi.fi/passiLinkki toiselle sivustolle
Lisätietoja ulkomailla myönnettävistä passeista: ulkoasiainministeriö, hall. ulkoasiainsihteeri Heidi Häggblom, (09) 160 55249, formin.finland.fiLinkki toiselle sivustolle
Lisätietoja muukalaispasseista ja pakolaisen matkustusasiakirjoista: Ulkomaalaisvirasto, tulosalueen johtaja Jarmo Tiukkanen, (09) 4765 5806, www.uvi.fiLinkki toiselle sivustolle