Uuteen rahapeliyhtiöön tähtäävän lainsäädännön valmistelu alkaa
Sisäministeriö on käynnistänyt lainsäädäntöhankkeen, jonka tavoitteena on nykyisen kolmen rahapeliyhteisön Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen ja Fintoton rahapelitoimintojen yhdistäminen uuteen valtion kokonaan omistamaan rahapeliyhtiöön. Rahapeliyhteisöjen, valtion ja tuottojen saajien edustajat ovat jo aiemmin sopineet niin kutsutulla yhteisymmärryspöytäkirjalla yhdistämisen periaatteista.
Yhdistämisellä vahvistetaan suomalaista rahapelien yksinoikeusjärjestelmää. Kolme erillistä rahapeliyhteisöä voitaisiin tulevaisuudessa tulkita kilpailutilanteeksi, joka ei ole EU:n sisämarkkinoilla toimivassa yksinoikeusjärjestelmässä sallittu. Yksinoikeusjärjestelmä on paras tapa estää rahapeleihin liittyvät väärinkäytökset ja vähentää rahapelaamisen sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. Uusi rahapeliyhtiö pystyisi kehittämään ongelmapelaajien avuksi nykyistä tehokkaampia työkaluja pelaamisen hallintaan.
Suomalaisten rahapeliyhteisöjen tuotot käytetään yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Näin olisi myös jatkossa eikä muutoksella ole tarkoitus muuttaa tuottojen saajien asemaa. Uuden yhtiön tuotonjako-osuuksista on jo sovittu yhteisymmärryspöytäkirjassa. Uuden yhtiön pelituotoista 53 prosenttia menisi Veikkauksen nykyisille edunsaajille, 43 prosenttia Raha-automaattiyhdistyksen edunsaajille ja 4 prosenttia Fintoton edunsaajille. Tuottojenjaosta säädettäisiin uudella lailla.
Kyseessä on hallinnollinen uudistus, joka ei vaikuta suoraan rahapelien pelaamiseen tai pelitarjontaan. Suurempi yhtiö mahdollistaisi kuitenkin myös digitaalisen pelaamisen kehittämisen ilman pelien päällekkäisyyksiä ja kielletystä kilpailuasetelmasta johtuvia esteistä. Tulevaisuudessa digitaalisten pelien osuus kasvaa entisestään.
Jo tänä syksynä on tarkoitus muodostaa integrointiyhtiö, joka tekee käytännön järjestelyjä kolmen rahapeliyhteisön rahapelitoimintojen yhdistämiseksi uuteen rahapeliyhtiöön. Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto vastaa yhdistämisen käytännön toteuttamisesta yhteistyössä rahapeliyhteisöjen kanssa. Hallituksen esitys yhdistämiseen liittyvästä lainsäädännöstä on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskaudella 2016.
Lisätietoja
kansliapäällikkö Päivi Nerg, p. 050 456 1012, [email protected]
poliisiosaston lainsäädäntöjohtaja Katriina Laitinen, p. 0295 488 559, [email protected]
Uuteen rahapeliyhtiöön tähtäävän lainsäädännön valmistelu: http://www.intermin.fi/fi/lainvalmistelu/uusirahapeliyhtio