Vuoden poliisiksi valittiin ylikonstaapeli Merja Riikilä
Poliisihallituksen tiedote
Tänä syksynä vuoden poliisiksi valittiin ylikonstaapeli Merja Riikilä Etelä-Pohjanmaan poliisilaitokselta. Riikilä on malliesimerkki päivittäin henkisesti vaikeiden asioiden parissa työskentelevästä poliisivirkamiehestä, sillä hän tutkii lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia.
- On hyvä, että lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista puhutaan, sillä aiheen nostamisella julkiseen keskusteluun tiedostetaan niiden vakavuus. Kun puolustuskyvyttömään lapseen kohdistetaan väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä, hänen itsemääräämisoikeuttaan ja koskemattomuuttaan loukataan aina vakavasti. Nämä näkymättömät vammat eivät parane nopeasti - eivät välttämättä ikinä, Riikilä toteaa.
Riikilä painottaa, että lapsiin kohdistuneet väkivalta - ja seksuaalirikokset on äärimmäisen tärkeää saattaa viranomaisten tietoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tämä mahdollistaa lapsen pääsyn asianmukaisen hoidon piiriin, mutta luonnollisesti auttaa myös asioiden selvittämisessä ja näytön hankkimisessa rikoksentekijää vastaan.
Väkivallan tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden lapsien kuulemistilanteissa kontaktin muodostaminen, haastattelijan oma muuntautumiskyky, sekä suotuisan ja turvallisen ilmapiirin luominen ovat Riikilän mukaan menestyksekkään asioiden selvittämisen edellytyksiä.
- Vaikka tutkimissani tapauksissa rikosnimikkeet ovat yleensä samoja, silti jokainen tapaus ja lapsi on aina erilainen ja ainutlaatuinen. Minun on kyettävä muuntautumaan eteen tulevien tilanteiden vaatimalla tavalla, Riikilä pohtii.
Auttamisen halu auttaa jaksamaan myös omassa työssä
Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ja väkivaltarikokset yleensä ovat rikostyyppejä, joiden parissa työskentely vaatii vahvaa motivaatiota ja omintakeisia työssä jaksamisen keinoja.
- Väkivalta- ja seksuaalirikokset ovat rikostutkinnallisesti haastavia ja tutkinta-ajaltaan pitkäkestoisia. Selvittämällä mahdollisimman hyvin tämänkaltaiset tapaukset koen, että pystyn auttamaan ikävien ja traumaattisten kokemusten kohteeksi joutuneita uhreja parhaiten. Se motivoi minua jatkamaan tässä työssä, Riikilä mainitsee juhlapuheessaan.
Vaikeiden asioiden kanssa toimimisen vastapainoksi Riikilä mainitsee myös vapaa-ajan merkityksen. Omaa henkistä hyvinvointiaan hän pitää yllä nauttimalla mielekkäistä harrastuksista, kuten liikunnasta ja nuorten pesäpallovalmennuksesta. Urheilupiireissä Riikilä on tuttu kasvo naisten superpesiskentältä. Hän on niittänyt mestaruuksia muun muassa Nurmon Jymyssä, Ikaalisten Tarmossa, Lapuan Virkiässä ja Hyvinkään Tahkossa.
Vuoden poliisiksi valittu Merja Riikilä on kautta aikojen toinen Vuoden poliisiksi valittu nainen. Kunniakirja luovutettiin tänään valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa ja sen luovutti sisäasiainministeri Päivi Räsänen.