Ampuma-aselupamenettelyä koskevan lainsäädännön uudistamista koskeva hanke


Hankenumero

SM059:00/2015

Asettaja

Sisäministeriö
Poliisiosasto

Hankkeen tila

Päättynyt

Asettamispäivä

03.12.2015

Toimikausi/aikataulu

03.12.2015 - 31.12.2016

Yhteyshenkilö

Seppo Sivula, poliisitarkastaja, 0295488591

Organisointitapa

Työryhmä

Tehtävä

Lainsäädäntöhanke

Tehtäväkuvaus

Tehtävänä on valmistella ampuma-aselupamenettelyä koskevan lainsäädännön uudistaminen hallituksen esityksen muotoon. Hankkeen aikana selvitetään ja tehdään perustellut ehdotukset erityisesti koskien seuraavia asiakokonaisuuksia:
 Sähköisen asioinnin käyttöön ottaminen.
 Käyntiasioinnin vähentäminen.
 Kotipaikkasidonnaisuudesta luopuminen.
 Aseen esittämisen rajoittaminen.
 Soveltuvuustestin korvaaminen tehostetulla valvonnalla.
 Ampuma-aselupien peruuttamismenettely.

Tavoitteet

Uudistaa ja selkeyttää ampuma-aseen hankkimis- ja hallussapitolupaprosessia aseturvallisuutta vaarantamatta

Kustannukset ja rahoitus

Kukin organisaatio maksaa asiantuntijoiden matka- ym. kulut. Muut mahdolliset kustannukset maksetaan momentilta 26.01.01. Hankkeeseen käytettävä työaika ja muut kulut kirjataan toiminto-seurantakohteelle 2000 520 100

Tehtävän määräaikaisuus / pysyvyys

Määräaikainen tehtävä

Organisointikuvaus

Hankkeen vastuuvalmistelijana toimii ylitarkastaja Elina Hirttiö ja säädösvalmisteluavustajana Paula Honkanen.
Hankkeen ohjausryhmänä toimii poliisiosaston johtoryhmä. Vastuuvalmistelijan työtä tukevat sisäministeriön poliisiosastolta neuvotteleva virkamies Johanna Kari ja poliisitarkastaja Seppo Sivula sekä Poliisihallituksen nimeämät edustajat.

Valtioneuvoston asettama hanke

Ei

Hankkeen suhde hallitusohjelmaan

Ei

Hankkeen suhde talousarvioon

Ei

Hankkeen suhde Suomen lainsäädäntöön

Ei

Hankkeen suhde EU:n lainsäädäntöön

Ei

HE:n kiireellisyys

Ei

Aihealueet

Järjestys ja turvallisuus. Väestönsuojelu

Asiasanat

Aseet

Asettamispäätöksen allekirjoittajat

Petteri Orpo, Kauko Aaltomaa

Nimi Nimike Työnantaja Rooli
Hirttiö Elina ylitarkastaja sisäministeriö Valmistelija
Kari Johanna neuvotteleva virkamies Asiantuntija
Honkanen Paula Säädösvalmisteluavustaja sisäministeriö Jäsen
Sivula Seppo poliisitarkastaja sisäministeriö Hankkeen yhteyshenkilö
Sivula Seppo poliisitarkastaja sisäministeriö Vastuuhenkilö
Laitinen Katriina lainsäädäntöjohtaja sisäministeriö Jäsen
Asiankäsittely eduskunnassa / HE-numero

266/2016 

Eduskunnan vastauksen numero

82/2017 

Säädösnumero

624/2017  625/2017 623/2017 

Arkisto luovutettu

Ei

Arkistotiedot

Hankkeen asiakirjat arkistoidaan sisäministeriön asianhallintajärjestelmässä numerolla SMDno-2015-2044.

Arkisto luovutettu kansallisarkistoon

Ei

34 asiakirjaa


  1. Lausunto, OM 136/43/2016

    15.09.2016  Oikeusministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/257676/LAUSUNTO_20160916110317_257676.pdf


  2. Lausunto, POL-2016-9676

    24.08.2016  Poliisihallitus
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256367/LAUSUNTO_20160825074451_256367.pdf


  3. Lausunto, FI.PLM.2016-4472

    22.08.2016  Puolustusministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256208/LAUSUNTO_20160823120409_256208.pdf


  4. Lausunto

    19.08.2016  Asehistorian Liitto ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255941/LAUSUNTO_20160819072520_255941.pdf


  5. Lausunto

    19.08.2016  Suomen museoliitto ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255957/LAUSUNTO_20160819093204_255957.pdf


  6. Lausunto

    19.08.2016  Suomen ampumaurheiluliitto ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255958/LAUSUNTO_20160819093257_255958.pdf


  7. Lausunto, MH 3017/2016/00.01

    19.08.2016  Metsähallitus
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255959/LAUSUNTO_20160819093354_255959.pdf


  8. Lausunto, Dnro 1166/04.01.03/2016

    19.08.2016  Maa- ja metsätalousministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255960/LAUSUNTO_20160819093440_255960.pdf


  9. Lausunto, H2640/01.05.01/2016

    19.08.2016  Tulli
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256009/LAUSUNTO_20160819132334_256009.pdf


  10. Lausunto, 208/00.01.00.01.00/2016

    19.08.2016  Suomen riistakeskus
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256010/LAUSUNTO_20160819132422_256010.pdf


  11. Lausunto, OKM/129/050/2016

    19.08.2016  Opetus- ja kulttuuriministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256013/LAUSUNTO_20160819132657_256013.pdf


  12. Lausunto, 87/1.01

    19.08.2016  Maanpuolustuskoulutusyhdistys
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256014/LAUSUNTO_20160819132751_256014.pdf


  13. Lausunto

    18.08.2016  Reserviläisurheiluliitto ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255866/LAUSUNTO_20160818075126_255866.pdf


  14. Lausunto

    18.08.2016  Suomen Ampumahiihtoliitto ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255869/LAUSUNTO_20160818075503_255869.pdf


  15. Lausunto

    18.08.2016  Asekauppiaiden liitto ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255938/LAUSUNTO_20160819072227_255938.pdf


  16. Lausunto

    18.08.2016  Suomen Asehistoriallinen Seura ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255939/LAUSUNTO_20160819072319_255939.pdf


  17. Lausunto

    18.08.2016  Suomen Rauhanliitto ry, Suomen Sadankomitea ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256011/LAUSUNTO_20160819132515_256011.pdf


  18. Lausunto

    17.08.2016  Firearms United Finland
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255867/LAUSUNTO_20160818075353_255867.pdf


  19. Lausunto

    17.08.2016  Arma Polaris Oulu ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255940/LAUSUNTO_20160819072415_255940.pdf


  20. Lausunto

    17.08.2016  Asealan Elinkeinonharjoittajat ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255942/LAUSUNTO_20160819072630_255942.pdf


  21. Lausunto, EOAK/2525/2016

    16.08.2016  Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255823/LAUSUNTO_20160817114141_255823.pdf


  22. Lausunto

    16.08.2016  Ampumaharrastusfoorumi
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255830/LAUSUNTO_20160817122843_255830.pdf


  23. Lausunto

    16.08.2016  Suomen Metsästäjäliitto ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/256012/LAUSUNTO_20160819132607_256012.pdf


  24. Lausunto, OKV/33/20/2016

    15.08.2016  Oikeuskanslerinvirasto
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255718/LAUSUNTO_20160816112437_255718.pdf


  25. Lausunto, AM14656

    12.08.2016  Maanpuolustuskorkeakoulu
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255583/LAUSUNTO_20160815072354_255583.pdf


  26. Lausunto, TEM/1324/03.01.08/2016

    10.08.2016  Työ- ja elinkeinoministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255829/LAUSUNTO_20160817122552_255829.pdf


  27. Lausunto

    08.08.2016  NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255264/LAUSUNTO_20160808111349_255264.pdf


  28. Lausunto, THL/926/4.00.00/2016

    01.08.2016  Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255137/LAUSUNTO_20160801133551_255137.pdf


  29. Lausunto, ei lausuttavaa

    11.07.2016  Ympäristöministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/254776/LAUSUNTO_20160711062924_254776.pdf


  30. Lausunto, STM/2559/2016

    06.07.2016  Sosiaali- ja terveysministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/254770/LAUSUNTO_20160708105008_254770.pdf


  31. Lausunto, RVLDno/2016/1525

    04.07.2016  Rajavartiolaitoksen esikunta RVLE
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/254707/LAUSUNTO_20160705112038_254707.pdf


  32. Lausuntopyyntö

    29.06.2016  Sisäministeriö
    Kirjeenvaihto | Lausuntopyyntö
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/254706/LAUSUNTOPYYNTO_20160705111858_254706.pdf


  33. Lausunto

    03.12.2015  Suomen Ampumaurheiluliitto
    Kirjeenvaihto | Lausunto
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/246208/LAUSUNTO_20151204104823_246208.pdf


  34. Asettamispäätös

    03.12.2015  Sisäministeriö
    Kokoonpanoon ja tehtävään liittyvät asiakirjat | Asettamispäätös
    http://www.hare.vn.fi/Uploads/21525/255111/ASETTAMISPAATOS_20160728070429_255111.pdf

Ei julkaisuja