Alaikäisiä suojellaan pelihaitoilta, rahapelien markkinointia rajoitetaan, uusia keinoja tulossa luvattomaan pelitoimintaan puuttumiseen
Alaikäisiä halutaan suojella entistä tehokkaammin pelihaitoilta. Rahapeleihin on tulossa arpajaislain muutoksen myötä yleinen 18 vuoden alaikäraja lokakuun alussa. Muista rahapeleistä poiketen raha-automaatteja koskeva nykyinen 15 vuoden alaikäraja nousee 18 vuoteen 1. heinäkuuta 2011.
Rahapeliyhteisöjen lisäksi ikärajavalvonta kuuluu asiamiehille sekä esimerkiksi elintarvikeliikkeille ja kioskeille, joissa on raha-automaatteja. Ikärajavalvonnan laiminlyönti voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen kaikkien osalta.
Rahapelien markkinointia rajoitetaan. Rahapelien markkinointia ei saa kohdistaa alaikäisiin eikä markkinoinnilla saa luoda runsaalle pelaamiselle myönteistä mielikuvaa. Rahapeliluvan saanut rahapeliyhteisö saa markkinoida rahapelejä ja rahapeliyhteisöä, jos se tapahtuu vastuullisella tavalla ja tarkoituksessa suunnata kysyntää Suomessa luvallisiin peleihin.
Erityisiä pelihaittariskejä sisältävien pelien, kuten esimerkiksi vedonlyöntipelien ja useimpien raha-automaattipelien markkinointi kielletään muualla kuin erityisissä pelisaleissa, pelikasinoissa ja raviradoilla. Markkinointikiellosta huolimatta erityisiä pelihaittariskejä sisältävien pelien osaltakin on sallittua antaa tietoa pelikohteista, pelipaikoista, peliehdoista, pelimaksuista,voittojen todennäköisyydestä ja voitoista.
Poliisihallitukselle uusia keinoja puuttua luvattomaan rahapelitoimintaan
Poliisihallitus saa uusia toimivaltuuksia puuttua luvattomaan rahapelitoimintaan ja luvallisenkin rahapelitoiminnan virheelliseen markkinointiin. Suomessa voi rahapelejä toimeenpanna ja markkinoida luvallisesti vain rahapeliluvan saanut toimija eli Veikkaus Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto Oy. Ulkomaiset rahapeliyhtiöt eivät saa toimeenpanna tai markkinoida pelejään Suomessa.
- Hallituksen linja rahapelien suhteen on selkeä. Suomessa halutaan vahvistaa yksinoikeusjärjestelmää, koska se on tehokkain tapa ennalta estää pelihaittoja ja rahapeleihin mahdollisesti liittyvää rikollisuutta sekä valvoa rahapelitoimintaa.
- Viesti muille kuin valtioneuvoston rahapeliluvan saaneille rahapeliyhteisöille on selkeä: rahapelejä saa toimeenpanna vain valtioneuvoston luvalla, totesi sisäasiainministeri Anne Holmlund tänään 29.9. neljän ministeriön yhteisessä arpajaislain muutoksia koskeneessa tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Holmlundin mukaan netistä on tullut merkittävä rahapelien jakelukanavana.
- Nettipelaaminen on mahdollistanut nopeatahtisen, lähiympäristön sosiaalisen kontrollin ulkopuolella olevan pelaamisen. Nettipelaamiseen voi liittyä erityisiä pelihaittariskejä, mutta toisaalta nettipelaamista ja nettipelien toimeenpanoa on mahdollista valvoa uusilla tavoilla. Pelaaja voi itse asettaa rajoituksia pelaamiselleen, mutta myös vastuullinen rahapeliyhteisö tai julkinen valta voi rajoittaa pelaamista, Holmlund totesi.
Poliisihallituksen tehtävänä on valvoa, että rahapelien markkinoinnissa noudatetaan arpajaislain ja kuluttajansuojalain säännöksiä. Rahapeliyhteisön on annettava vuosittain sisäasiainministeriölle ja Poliisihallitukselle selvitys rahapelien markkinoinnista.
Lokakuun alussa voimaan tulevassa arpajaislaissa on säännökset luvattoman rahapelin toimeenpanon ja luvallisen rahapelin lainvastaisen markkinoinnin kieltämisestä sekä kieltojen tehosteeksi asetettavasta uhkasakosta. Kiellot ja uhkasakot voi asettaa Poliisihallitus. Kielto voidaan kohdistaa rahapeliyhteisöjen itsensä lisäksi asiamiehiin, raha-automaattien käyttöä varten tilan luovuttaneisiin ja rahapelejä markkinoiviin tahoihin.
Rahapelitoiminnan yhteydessä tehty arpajaisrikos muuttuu ankarammin rangaistavaksi rahapelirikokseksi.
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa rahapelihaittojen ehkäisyä
Rahapelihaittojen ehkäiseminen on suomalaisen rahapelipolitiikan tärkeä tavoite. Uudessa arpajaislaissa sosiaali- ja terveysministeriön tehtävää rahapelihaittojen ehkäisyssä ja peliongelmaisten hoidon kehittämisessä laajennetaan ja täsmennetään. Peruspalveluministeri Paula Risikon mukaan muutoksen taustalla on lisääntynyt huoli rahapelaamisen haitoista. Erityisesti lapsia ja nuoria suojellaan pelihaitoilta uudessa laissa asetetulla 18 vuoden ikärajalla.
Sosiaali- ja terveydenhuollon, samoin kuin nuorten kanssa työskentelevien, valmiuksia tunnistaa, ehkäistä ja hoitaa rahapelihaittoja parannetaan. Tähän tarkoitukseen on tuotettu esimerkiksi verkkokursseja ja koulutusmateriaalia. Rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisy on erittäin haastavaa. Tässä työssä tarvitaan laajaa yhteistyötä sekä viranomaisten ja laillisten peliyhteisöjen että viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kesken.
STM:n hallinnonalalla keskeinen vastuu sekä seurannassa että haittojen ehkäisyn ja hoidon kehittämisessä on annettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL).
- Juuri avattu Peliklinikka Helsingissä on hyvä esimerkki peliongelmaisten hoidon kehittämisestä. Peliklinikka tarjoaa ja kehittää matalan kynnyksen palveluita rahapeliongelmaisille ja heidän läheisilleen. Peliklinikka on myös oiva malli STM:n, THL:n, kuntien, järjestöjen ja laillisten peliyhteisöjen yhteistyöstä, ministeri Risikko totesi.
Rahapelien tuotot yhteiseksi hyväksi
- Eräänlainen lisävoittoluokka yksinoikeusjärjestelmän peleissä on, että pelatut eurot palautuvat yhteiskunnan yhteiseksi hyväksi, totesi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.
Esimerkiksi Veikkauksen tuotto käytetään kokonaisuudessaan taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön tukemiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa talousarviossa varoja Veikkauksen tuotosta eduskunnan säätämän jakosuhdelain mukaisesti: taide saa 38,5 %, liikunta 25 %, tiede 17,5 % ja nuorisotyö 9 % varoista. Lisäksi 10 prosentin käytöstä päätetään erikseen.
Taiteen edunsaajia ovat esimerkiksi eri taiteenalojen harjoittajat, museot, teatterit, ooppera ja musiikkitapahtumat. Liikunnan veikkausvoittovaroilla tuetaan mm. liikuntapaikkarakentamista, liikuntajärjestöjä, liikunnan tutkimusta, sekä lasten ja nuorten liikuntaa. Tieteen tärkein edunsaaja on Suomen Akatemia, joka rahoittaa vuosittain satoja tutkimushankkeita. Nuorisotoiminnan varoista suurin osa on suunnattu nuorten kansalaisjärjestötoiminnan tukemiseen sekä harrastetoimintaan.
- Viime vuonna noin 2 800 eri järjestöä, liittoa, laitosta ja yksittäistä toimijaa sai veikkausvoittovaroja. Niille jaettava "potti" oli keskimäärin 9 miljoonaa euroa viikossa eli yli 460 miljoonaa euroa, Wallin muistutti.
- Kulttuurin, liikunnan ja vahvempaan yhteisöllisyyteen tähtäävän nuorisotyön yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut viime vuosien aikana. Tätä hienoa trendiä ei saa katkaista.
Wallinin mukaan avainasemassa on veikkausvoittovarojen vastuullisen käytön jatkuminen myös seuraavalla vaalikaudella niin, että rahapeliyhtiön tuotot menevät lyhentämättöminä täsmälleen siihen tarkoitukseen, mihin ne on tarkoitettu.
Vuonna 2011 veikkausvoittovaroja arvioidaan olevan käytettävissä noin 486 miljoonaa euroa. Ensi vuoden budjettiesityksessä veikkausvoittovaroilla katetaan liikunnasta 99,6 %, nuorisotyöstä 79,1 % ja taiteesta 50,5 %.
Totopelien tuotot hevoskasvatuksen ja -urheilun edistämiseen
Rahapelilupa totopelien osalta on myönnetty Fintoto Oy:lle. Totopeleistä saatavat tuotot käytetään arpajaislain mukaisesti hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Totopelien kokonaisvaihto vuonna 2009 oli kaikkiaan noin 203 miljoonaa euroa, josta mainittu tuotto oli noin 8,3 milj. euroa.
Suomessa järjestetään ravikilpailuja lähes vuoden jokaisena päivänä. Kaikissa Toto-raveissa on Poliisihallituksen nimittämä, virkavastuulla toimiva virallinen valvoja, joka valvoo pelien toimeenpanoa. Valvojan tehtävänä on varmistaa, että peleissä noudatetaan vahvistettuja pelisääntöjä eikä väärinkäytöksiä tapahdu.
Arpajaislain II vaiheen muutosesitykset pyritään antamaan syksyllä eduskunnalle
Suomalaista rahapelijärjestelmää kehitetään merkittävästi uudistamalla arpajaislakia kahdessa eri vaiheessa. Arpajaislain uudistuksen II vaiheen muutosesitykset pyritään antamaan eduskunnalle vielä tämän syksyn aikana. Toisessa vaiheessa on tarkoitus siirtyä vakiintuneiden yksinoikeustoimijoiden mahdollisesta toimilupajärjestelmästä lakisääteiseen yksinoikeuksien järjestelmään.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että Veikkaus Oy, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto Oy mainitaan suoraan laissa. Samalla on tarkoitus tiukentaa edelleen julkisen vallan ohjausotetta näihin rahapeliyhteisöihin.
Lisätietoa arpajaislain muutoksista saa osoitteesta www.intermin.fi/suomi/arpajaislain_uudistus
Lisätietoja: valtiosihteeri Antti Pelttari, SM, 050357 7194 (arpajaislaki), lainsäädäntöjohtaja Kimmo Hakonen, SM, 071878 8280 (arpajaislaki, ikärajavalvonta, markkinoinnin valvonta ja laittomaan pelitoimintaan puuttuminen), neuvotteleva virkamies Kari Haavisto, STM, 040 746 5955 (haittojen ehkäisy ja hoito), maatalousylitarkastaja Tauno Junttila, MMM,09 1605 4239, 0400 858 239