Europolin ja Suomen viranomaisten välisestä yhteistyöstä laki
Suomen viranomaisten ja Euroopan poliisiviraston Europolin yhteistyöstä säädetään lailla. Hallitus esitti lain vahvistamista tänään 26.5. ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna perjantaina. Europol-yhteistyötä on tehty jo pitkään vuoden 1998 yleissopimuksen perusteella. Laki tarvitaan, koska Europol-yhteistyön perustana on nyt Euroopan unionin neuvoston päätös, joka kumoaa aiemman yleissopimuksen. Lailla muutetaan eräitä kansallisia lakeja siten, että ne täyttävät Europol-päätöksen edellytykset. Samalla säädöksiä on osin tarkennettu.
Lain mukaan toimivaltaisia Europol-viranomaisia ovat Suomessa poliisi, rajavartiolaitos ja tullilaitos. Kansallisena Europol-yksikkönä toimii keskusrikospoliisi. Tietopyynnöt Europoliin ja Europolista välitetään kansallisen yksikön kautta. Europol-yhteistyötä valvoo tietosuojavaltuutettu.
Poliisi, rajavartiolaitos ja tullilaitos saavat luovuttaa henkilörekisteriensä sisältämiä tietoja Europolille ja Europolin kansallisille yksiköille Europolin toimivaltaan kuuluvan rikollisuuden estämiseksi ja selvittämiseksi. Europol voi tallentaa tiedot tietojärjestelmiinsä. Samoin nämä toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää tarvitsemiaan tietoja Europolista kansallisen yksikön kautta.
Kansalaisella on tietyin edellytyksin oikeus saada tieto siitä, käsitteleekö Europol häntä koskevia henkilötietoja ja saada tiedot itselleen ymmärrettävässä muodossa.
Laki tulee voimaan 1. kesäkuuta 2011. Lisätietoja laista sisäasiainministeriön verkkosivuilta.
Lisätietoja: ylitarkastaja Hannele Taavila, 071878 8568