Passilain uudistuksella pyritään joustavaan asiakaspalveluun
Sisäasiainministeriö on tänään lähettänyt lausunnolle esityksen passilain muuttamiseksi siten, että valmista passia ei tarvitsisi enää noutaa poliisin lupapalvelupisteestä, vaan passi toimitettaisiin passivalmistajalta hakijalle kirjattuna kirjelähetyksenä tai vastaavalla seurattavalla tavalla.
Alkuvaiheessa uusi käytäntö koskisi tavallisia passeja Suomessa.. Myöhemmin uusi toimitusmenettely voitaisiin ottaa käyttöön myös ulkomailla olevien Suomen kansalaisten osalta. Uudistuksen myötä henkilökohtaisen asioinnin tarve viranomaisella vähenisi kahdesta yhteen käyntikertaan. Valmiin passin noutaminen olisi jatkossa huomattavasti joustavampaa, koska yksityisen palvelutarjoajan toimipisteverkosto ja aukioloajat olisivat laajemmat kuin poliisilla. Joissakin tilanteissa myös toimitusaika voisi lyhentyä. Passista perittävän käsittelymaksun ei arvioida nousevan uudistuksen myötä.
Jatkossa aiempaa voimassa olevaa passia ei tarvitsisi enää palauttaa viranomaiselle, vaan sen voisi mitätöidä itse uuden passin mukana tulevan ohjeen mukaisesti kuten pankki- tai luottokortin. Aiemman passin voimassaolo päättyisi uuden passin luovuttamisen myötä.
Suunnitellut lainmuutokset ovat poliisin lupahallintostrategian mukaisia sekä toteuttavat hallitusohjelman tavoitteita julkisen hallinnon tehokkuuden parantamisesta sekä kansalaisiin kohdistuvan hallinnollisen taakan pienentämisestä.
Tavoitteena on antaa esitys eduskunnalle syysistuntokaudella 2012, jotta lainmuutokset voisivat tulla voimaan jo loppuvuodesta 2012 tai viimeistään alkuvuodesta 2013.
Lisätietoja: ylitarkastaja Elina Setälä, 071 878 8586