Rahankeräyslakia halutaan täsmentää
Sisäministeriön asettaman rahankeräyslain muutostarpeita tarkastelleen hanketyöryhmän selvitys on valmistunut. Työryhmä katsoo, että rahankeräyslain muuttamiseksi tulisi perustaa lainsäädäntöhanke, jonka puitteissa lakia esitettäisiin täsmennettäväksi rahankeräysluvan edellytyksenä olevan yleishyödyllisyys-vaatimuksen osalta. Samalla lakia tulisi työryhmän selvityksen perusteella muuttaa siten, että evankelis-luterilaiselle kirkolle ja ortodoksiselle kirkolle avautuisi mahdollisuus kerätä rahaa esimerkiksi diakonisen avustustoiminnan rahoittamiseksi.Rahankeräyslain muuttaminen yleishyödyllisyyden osaltaNykyisessä rahankeräyslaissa yleishyödyllisellä toiminnalla tarkoitetaan toimintaa yleistä sosiaalista, sivistyksellistä tai aatteellista tarkoitusta varten taikka muuta yleistä kansalaistoimintaa. Työryhmä ei havainnut muutostarpeita yleishyödyllisen toiminnan tämän määritelmän osalta.
Työryhmä katsoo, että laista tulisi poistaa vaatimus yhteisön tai säätiön yleishyödyllisen tarkoituksen yksinomaisuudesta, jotta rahankeräyslupa voitaisiin antaa Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yleishyödyllinen tarkoitus ja rahankeräys saataisiin toimeenpanna varojen hankkimiseksi yksinomaan yleishyödylliseen toimintaan.
Tällä muutoksella lakiin saataisiin joustoa, eikä lupaharkinnassa tarvitsisi erikseen arvioida, onko rahankeräyslupaa hakevalla yhteisöllä tai säätiöllä puhtaasti ja vain yleishyödyllinen tarkoitus. Vaikka yhteisöllä tai säätiöllä olisi muutakin kuin yleishyödyllistä toimintaa, ei varoja saisi kohdentaa muuhun kuin yksinomaan yleishyödylliseen toimintaan.
Taustaa rahankeräyslaista
Rahankeräyslupa voidaan antaa Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jonka toiminnan tarkoitus on yksinomaan yleishyödyllinen ja sen on käytettävä hankitut varat yleishyödylliseen tarkoitukseen. Lupaa eivät voi saada valtio, kunta tai kuntayhtymä taikka evankelis-luterilainen kirkko tai ortodoksinen kirkko taikka niiden seurakunta tai seurakuntayhtymä. Lupakäytännössä tulkinnalliseksi kysymykseksi on noussut erityisesti se, täyttääkö uskonnollista toiminta harjoittava yhdistys, muu yhteisö tai säätiö rahankeräyslaissa yhteisön tai säätiön tarkoitukselle asetetun yksinomaisen yleishyödyllisyyden vaatimuksen sen harjoittaessa uskonnollista toimintaa.
Hankkeen toimikausi oli 23.11.2011–31.5.2012 ja tänä aikana työryhmä kokoontui viisi kertaa ja kuuli asianosaisten, sidosryhmien ja Kilpailuviraston ja valtiovarainministeriön asiantuntijoiden näkemykset.
Lainsäädäntöhankkeen asettaminen
Sisäministeri Päivi Räsänen tulee asettamaan rahankeräyksiä koskevan lainsäädäntöhankkeen. Hankkeen tavoitteena on saada rahankeräyslaki vastaamaan mahdollisimman hyvin suomalaisen nyky-yhteiskunnan tarpeita ja käsitystä yleishyödyllisestä toiminnasta.
Lisätietoja: ylitarkastaja Jukka Tukia, 071 878 8573