Poliisin hallintorakenteen uudistaminen edennyt tavoitteiden mukaisesti
Sisäministeriön sekä Poliisihallituksen yhteisen arvion mukaan Pora III -hankkeessa asetetut säästöt tullaan kokonaisuutena tarkastellen saavuttamaan eduskunnassa vahvistettujen linjausten mukaisesti.
Rakenneuudistuksen tavoitteena on pitää poliisin toiminnalliset tulokset nykyisellä hyvällä tasolla, mutta aiempaa alhaisemmilla kustannuksilla. Operatiivisen toiminnan taso valvonnan, hälytystoiminnan, rikostorjunnan ja lupapalvelujen osalta säilytetään siten, että toiminnan laatu ei kärsi.
Tavoitellut säästöt
Uudistuksella tavoitellaan merkittäviä yli 28 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoden 2016 loppuun mennessä. Nämä säästöt kohdistuvat etenkin johtorakenteisiin, hallinto- ja tukitoimintoihin sekä toimitiloihin. Säästöistä 15,9 miljoonaa euroa kohdistuu henkilöstömenoihin. Muut säästöt kohdentuvat toimitiloihin (5 miljoonaa euroa), muihin menoihin (4,1 miljoonaa euroa) ja investointeihin (0,6 miljoonaa euroa). Samaan aikaan tuloja pyritään lisäämään 3 milj. euron edestä.
Hallintorakenneuudistus on toteutettu noudattaen valtionhallinnossa sovittuja yhteisiä henkilöstöpoliittisia linjauksia, jonka mukaan ketään ei irtisanota. Henkilöstövähennykset toteutetaan hyödyntämällä luonnollista poistumaa. Myöskään palkat eivät laske kahden ensimmäisen vuoden aikana.
Poliisipäälliköitä ja apulaispoliisipäälliköitä vähennetään
Vuoden 2014 alussa toteutetun rakenneuudistuksen yhtenä tavoitteena on, että poliisilaitosten vähentymisen myötä poliisipäälliköiden ja apulaispoliisipäälliköiden henkilötyövuosien määrä vähenee vuoteen 2017 mennessä 30 htv:tä vertailuvuoteen 2011 nähden.
Päälliköiden ja apupäälliköiden määrän vähentämisellä saavutetaan alustavien arvioiden mukaan jo kuluvana vuonna yli 3 miljoonan euron säästövaikutus. Tämä on merkittävästi enemmän kuin vuodelle 2014 asetettu 2 miljoonan euron tavoite.
Tarkasteltaessa poliisipäälliköiden, apulaispäälliköiden sekä päällystön yhteenlaskettuja palkkakustannuksia voidaan todeta, että huolimatta muun muassa yleis- eli VES-korotuksista, on poliisipäälliköiden, apulaispäälliköiden sekä päällystön palkkakustannusten nousu pysähtynyt. Tarkasteltaessa yksinomaan päällystön palkkakustannuksia, ne ovat kuitenkin nousseet vertailuvuoteen verrattuna johtuen ennen kaikkea yleiskorotuksista ja uudistukseen liittyneistä henkilöstöjärjestelyistä.
Tavoitteiden mukaisesti myös poliisin ylijohtotehtävien henkilöstömäärä on laskenut. Myös euromääräisesti arvioituna säästöjä on saavutettu tavoitteen mukaisesti.
Uudistuksessa asetettujen tavoitteiden toteutumista poliisin toimintaan, henkilöstöön sekä määrärahatilanteeseen seurataan aktiivisesti.
- Uudistuksen ollessa kesken on luonnollisesti selvää, että tarkkoja euromääräisiä arvioita on mahdotonta tehdä. Alustavat tiedot osoittavat kuitenkin, että uudistuksen tavoitteet saavutetaan vähitellen, toteaa poliisijohtaja Sanna Heikinheimo.
Hallintorakenneuudistuksen muutokset pähkinänkuoressa
Poliisin hallintorakenneuudistuksessa toimeenpannut muutokset ovat sekä laajuudeltaan että vaikuttavuudeltaan merkittäviä:
- Poliisiyksiköiden määrä on vähentynyt 29:stä 14:ään
- Liikkuvan poliisin toiminnot integroitiin osaksi paikallispoliisia ja Poliisin tekniikkakeskus itsenäisenä virastona lakkautettiin
- Poliisihallituksen organisaatiota uudistettiin ja kevennettiin merkittävästi. Mm. AVIen poliisivastuualueet purettiin.
- Liikenneturvallisuuskeskuksen toiminnot keskitettiin
- Keskusrikospoliisissa toteutettiin toimipaikkauudistus
- Poliisin koulutusjärjestelmä uudistettiin.
- Toimipaikka- ja yhteispalveluverkostoa uudistetaan.
Lisätietoja:
poliisijohtaja Sanna Heikinheimo, sisäministeriö, 0295 488 553
poliisijohtaja Seppo Kolehmainen, Poliisihallitus, 0295 481 750
Poliisin hallintorakenteen kehittämishanke (PORA III) - toimeenpanon loppuraportti