Suomen luonnon päivä ja Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä liputuspäiviksi kalenteriin vuonna 2023
Suomalaiseen kalenteriin lisätään vuonna 2023 kaksi uutta vakiintunutta liputuspäivää: Suomen luonnon päivä, jota vietetään elokuun viimeisenä lauantaina, ja Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä 1.10. Molemmat ovat tällä hetkellä ns. suositeltuja liputuspäiviä.
- Suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluu kiinteästi kansalaisjärjestöjen arvokas työ ja kansalaisvaikuttaminen. Myös Suomen luonto on tärkeä osa arkeamme ja sitä olemme aina arvostaneet suuresti. Liputuksista vastaavana ministerinä minulla on ilo kertoa, että näitä asioita juhlistavat liputuspäivät vakiinnutetaan vuoden 2023 kalentereihin, koska ne ovat löytäneet paikkansa suomalaisten sydämissä ja liputuskäytännöissä, sisäministeri Maria Ohisalo toteaa.
Uudistuksen jälkeen suomalaisessa kalenterissa on seitsemän virallista, liputusasetuksessa mainittua jokavuotista liputuspäivää ja viisitoista vakiintunutta liputuspäivää.
Suomen luonnon päivä, elokuun viimeinen lauantai
Suomen luonnon päivää on vietetty vuodesta 2013 alkaen. Päivä merkittiin kalenteriin vuonna 2020, mutta tuolloin ilman lipunkuvaa, koska päivän liputus ei vielä ollut vakiintunutta. Päivää esittivät jo vuonna 2016 kalenteriin Suomen ympäristökeskus SYKE, Suomen luonnonsuojeluliitto, Metsähallitus sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto.
Sisäministeriö suositteli Suomen luonnon päivälle yleistä liputusta ensimmäisen kerran itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Koska sisäministeriö on nyt jo viitenä vuonna antanut tälle päivälle liputussuosituksen, Helsingin yliopiston almanakkatoimisto päätti lisätä sille lipunkuvan kalenterivuodesta 2023 alkaen.
Miina Sillanpään päivä, kansalaisvaikuttamisen päivä 1.10.
Sisäministeriö on vuodesta 2016 antanut Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivälle 1.10. liputussuosituksen. Päivän tarkoituksena on muistaa Miina Sillanpään elämäntyötä ja nostaa esille kansalaisvaikuttamisen merkitys yhteiskunnassa.
Koska Sillanpään syntymäpäivä 4.6. on puolustusvoimain lippujuhlan päivä, liputuspäiväksi valittiin 1.10., jolloin valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki tulivat voimaan vuonna 1906 Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Miina Sillanpään päivää vietetään Suomessa myös Järjestöjen päivänä. Päivä merkitään kalentereihin liputuspäiväksi vuonna 2023.
Lisätietoja:
Sisäministeriö: erikoissuunnittelija Aino Tuovinen, p. 0295 488 317, [email protected]
Helsingin yliopiston almanakkatoimisto: johtaja Minna Saarelma-Paukkala, p. 02941 22947, [email protected]
Suomen luonnon päivä: viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist, Metsähallitus, Luontopalvelut, p. 0400 425666, [email protected]
Miina Sillanpään päivä: puheenjohtaja Virpi Dufva, Miina Sillanpään Seura, p. 050 3654664, [email protected]