Hyppää sisältöön
Media

Viranomaiset laativat ohjeistusta Ukrainasta paenneiden asemasta, oikeuksista ja etuuksista

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 17.3.2022 15.04
Uutinen

Sisäministeriö on yhteistyössä muiden ministeriöiden ja viranomaisten kanssa koonnut muistion asioista, jotka liittyvät Ukrainasta paenneiden oleskeluun Suomessa. Muistio on tarkoitettu ohjeeksi erityisesti viranomaisten käyttöön. Sen pohjalta viranomaiset voivat myös laatia tarkempaa ohjeistusta esimerkiksi asiakkaille ja kunnille.

Ukrainasta paenneilla on mahdollisuus hakea tilapäistä suojelua, joka otettiin EU:ssa ensimmäistä kertaa käyttöön 4.3. Samalla kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa myönnetään tilapäiseen suojeluun perustuvia oleskelulupia.

Viranomaiset ovat tehneet tiivistä yhteistyötä avoimien kysymyksien selvittämiseksi. Muistiossa selvennetään tilapäisen suojelun myöntämiseen liittyviä menettelyitä sekä oikeuksia ja etuuksia, joita tilapäistä suojelua saaville kuuluu. Yhteen koottu tieto myös tukee mahdollisten ongelmatilanteiden tunnistamista ja ratkaisujen löytämistä.

Tietoa oikeuksista ja etuuksista on koottu nykyisen lainsäädännön pohjalta

Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus asua vastaanottokeskuksessa, mutta he voivat halutessaan järjestää asumisensa myös itse. He saavat vastaanottokeskusten järjestäminä suurimman osan tarvitsemistaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, ja heidän välttämätön toimeentulonsa turvataan vastaanottorahalla, jos he ovat tuen tarpeessa. Tilapäistä suojelua saavilla on oikeus tehdä työtä heti oleskeluluvan myöntämisen jälkeen. 

Tilapäistä suojelua saavat käyttävät myös joitakin julkisen palvelujärjestelmän tuottamia palveluita, kuten esimerkiksi perusopetusta, erikoissairaanhoitoa, kiireellisiä sosiaalihuollon palveluita ja työllisyyspalveluita. Muistiossa käsitellään tilapäistä suojelua saavien oikeuksia erilaisten palveluiden ja etuuksien käyttöön sekä näiden järjestämis- ja kustannusvastuita tämän hetkisen lainsäädännön pohjalta.

Ukrainasta paenneilla on edelleen mahdollisuus hakea myös muita oleskelulupia, eivätkä kaikki tulijat välttämättä halua hakeutua suojelun piiriin. Muistio kattaakin myös muihin oleskelulupiin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi muistiossa käsitellään oleskelua ilman erillistä oleskelulupaa. Ukrainan kansalaiset voivat saapua Suomeen ja oleskella Suomessa kolmen kuukauden ajan viisumivapaasti, jos heillä on tähän oikeuttava biometrinen passi.

Muistiota päivitetään ja kohdennettua ohjeistusta laaditaan tarpeen mukaan

Muistion laatimiseen ovat osallistuneet sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, valtiovarainministeriö, ulkoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Maahanmuuttovirasto, Poliisihallitus, Rajavartiolaitos, Digi- ja väestötietovirasto ja Kela.

Muistiota päivitetään sitä mukaa, kun tarkentavaa ohjeistusta valmistuu viranomaisten välisessä yhteistyössä. Keskustelu ohjeistuksen tarpeista jatkuu sisäministeriön asettamassa koordinaatioryhmässä. Työhön osallistuvat viranomaiset välittävät tiedon päivityksistä ja lisäohjeistuksista sidosryhmilleen. Kulloinkin ajantasainen versio on saatavilla koordinaatioryhmän verkkosivulta.