Lapsiin kohdistuvan netissä tapahtuvan seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisy vaatii laaja-alaista yhteistyötä

Sisäministeriö 28.2.2019 15.15
Tiedote 16/2019

Seksuaalirikollisten toimintaa internetissä pyritään ennaltaehkäisemään muun muassa viranomaisten, seksuaalisen hyväksikäytön sekä nuorten parissa työskentelevien järjestöjen ja teleoperaattoreiden yhteistyöllä. Tarvitaan vielä enemmän valistusta niin nuorille kuin aikuisille sekä laaja-alaista yhteistyötä toimijoiden välillä.

Sisäministeri Kai Mykkäsen vetämässä pyöreän pöydän keskustelussa Säätytalolla 28.2. puhuttiin muun muassa siitä, että nykyajan lapset elävät digitaalisessa todellisuudessa koko ajan.

- Lasten ja nuorten turvataitoja digitaalisessa mediassa pitää kehittää. Vanhempien pitää kasvaa lasten mukana verkossa, jotta ymmärtävät mitä siellä voi kohdata ja osaavat keskustella lastensa kanssa esimerkiksi somen käytöstä, Mykkänen toteaa.

Seksuaalirikoksen tunnistaminen vaikeaa

Seksuaalirikoksen tunnistaminen voi olla vaikeaa niin aikuisille kuin lapsille. Monet järjestöt ovat jo tehneet valistusmateriaalia kouluihin ja esimerkiksi opettajaksi opiskeleville. Olemassa olevia työkaluja tulisi hyödyntää entistä paremmin. Torstain tilaisuudessa keskusteltiin siitä, että valistusmateriaali olisi hyvä saada jonkun suositun puhelimissa käytettävän applikaation yhteyteen, jolloin se tavoittaisi nuoret helpommin.

Monen nuoren voi olla vaikeaa kertoa vanhemmilleen joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi jos hän on itse pitänyt aktiivisesti yhteyttä, ja ollut ehkä jopa aloitteellinen aikuisen suuntaan. Nuorta hävettää, vaikka vastuu tällaisissa rikoksissa on aina aikuisella.

Nuoria houkutellaan yhä enemmän myös pelimaailmassa

Nuoret joutuvat "seksuaalisen houkuttelun" (ns. grooming) kohteeksi muun muassa sosiaalisessa mediassa ja nykyään yhä enemmän myös pelimaailmassa.

- Teleoperaattoreiden tietoturvapalvelut ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan. Seuraavaksi jatkamme dialogia ja toimenpiteiden suunnittelua alustapalvelutarjoajien sekä pelifirmojen kanssa, kertoo ministeri Mykkänen.

Hallitus julkaisi viime viikolla lisätoimensa seksuaalirikoksiin puuttumisessa. Yksi toimenpiteistä on, että paikallispoliisin ja Keskusrikospoliisin resursseja lisätään seksuaalirikosten torjuntaan internetissä. Myös esitutkinta- ja pakkokeinolait päivitetään sosiaalisen median aikaan siten, että poliisilla on riittävät toimivaltuudet tietoverkkoympäristöön kohdistuvien rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi.

Lisätietoja:
erityisavustaja Titta Andersson-Bohren (ministeri Mykkäsen haastattelupyynnöt), p. 050 513 15 39, [email protected]
poliisitarkastaja Miia Lehtinen, p. 0295 488 686, [email protected]