Selvitys osoittaa: Pelastuslaitosten nettokäyttökustannukset pysyneet lähes vuoden 2003 tasolla
Sisäasiainministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat selvittäneet alueellisen pelastustoimen kahden ensimmäisen toimintavuoden kustannuskehitystä. Selvityksessä tarkasteltiin koko maata ja yksityiskohtaisemmin kolmea pelastustoimen aluetta. Alueet olivat Etelä-Savo, Keski-Pohjanmaa ja Päijät-Häme. Selvitys tehtiin kuntien tilinpäätöksistä vuosilta 2003, 2004 ja 2005. Kustannustiedoissa otettiin huomioon ne pelastustoimen palvelut, jotka ovat yhteisiä kaikille alueen kunnille, jolloin esimerkiksi sairaankuljetuksesta aiheutuneet tulot ja menot puhdistettiin laskelmista pois. Muilta osin kustannustiedot tehtiin eri vuosien osalta keskenään vertailukelpoisiksi.
Selvityksen mukaan mainituilla kolmella alueella asukasta kohden yhteenlasketut bruttokustannukset nousivat vuodesta 2003 vuoteen 2005 noin 3 prosenttia ja nettokustannukset pysyivät lähes ennallaan. Tarkastelussa kustannukset on indeksikorjattu vuoden 2005 tasoon. Indeksinä on julkisten menojen hintaindeksi, kuntatalous.
Tilastokeskuksen vuoden 2005 (suluissa esitetty vuoden 2004 luvut) kuntien tilinpäätöstietojen mukaan pelastustoimen bruttokustannukset koko maassa olivat noin 420 (418) miljoonaa euroa ja nettokustannukset noin 313 (303) miljoonaa euroa. Asukasta kohden lasketut nettokustannukset olivat noin 60 (58) euroa/asukas.
Tilastokeskuksen kuntien vuoden 2005 tilinpäätöstietojenperusteella on nähtävissä, että pelastustoimen nettokäyttökustannukset ovat pysyneet vuosina 2004 ja 2005 lähes vuoden 2003 tasolla, kun yleinen kustannustason nousu otetaan huomioon. Aineistosta ilmenee, että osassa alueita kustannukset ovat nousseet ja osassa laskeneet. Yksittäisten kuntien maksuosuudet ovat monessa kunnassa nousseet, ja nousu on voinut olla hyvinkin suuri myös vuodesta 2004 vuoteen 2005. Toisaalta taas noin 190 kunnassa kustannukset ovat pysyneet samoina tai laskeneet.
Pelastustoimen alueilla kustannusten jako perustuu kuntien keskenään tekemiin sopimuksiin ja perusteet poikkeavat merkittävästikin eri alueiden välillä. Yleensä on sovittu myös siirtymäajasta, jonka kuluessa yhtenäiset perusteet tulevat käyttöön. Tämä tarkoittaa sitä, että koko siirtymäajan yksittäisten kuntien maksuosuudet muuttuvat joko ylös tai alaspäin, vaikka pelastustoimen kokonaiskustannukset alueella pysyisivätkin ennallaan.
Selvitys on nähtävissä kokonaisuudessaan pelastustoimen www-sivuilla osoitteessa: www.pelastustoimi.fiLinkki toiselle sivustolle
Lisätietoja: kehittämispäällikkö Markku Haiko, GSM 05060221, neuvotteleva virkamies Tiina Männikkö, (09) 160 42977.