Rikoksen uhrin suojelutarpeen arviointimenettelyn kehittäminen

Lähtökohdat

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia,
tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen
2001/220/YOS korvaamisesta, jäljempänä direktiivi, annettiin 25 päivänä lokakuuta
2012. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait,
asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 16 päivänä marraskuuta
2015.
Direktiivissä on säännökset erityissuojelua tarvitsevien, haavoittuvien uhrien
tunnistamisesta ja heidän oikeudestaan erityissuojeluun esitutkinnassa ja
oikeudenkäynnissä. Direktiivissä erityissuojelun tarpeessa olevalla uhrilla tarkoitetaan
henkilöä, joka on erityisen altis toissijaiselle ja toistuvalle uhriksi joutumiselle,
pelottelulle ja kostotoimille. Direktiivissä edellytetään, että kaikista uhreista tehdään
yksilöllinen arviointi uhrin haavoittuvuuden tunnistamiseksi ja sen arvioimiseksi, mitä
erityistoimenpiteitä uhrin suojelemiseksi asiaa esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä
käsiteltäessä tarvitaan. Direktiivin edellyttämä henkilökohtainen arviointi erityisten
suojelutarpeiden määrittämiseksi on tehtävä hyvissä ajoin rikosoikeudellisen
menettelyn kuluessa ja siinä on arvioitava erityistoimenpiteiden tarvetta sekä
esitutkinnassa että oikeudenkäynnissä toteutettavien toimenpiteiden osalta.
Esitutkintavaiheessa tehty arviointi ei kuitenkaan sido tuomioistuinta.
Esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä on jo nykyisin käytössä pitkälle direktiivin
vaatimuksia vastaavat erityistoimenpiteet, joilla haavoittuvia uhreja voidaan suojata
lisäkärsimykseltä, pelottelulta ja kostotoimilta. Tällaisia ovat muun muassa
asianomistajan kuuleminen näkösuojan, kuten sermin, takaa tai vastaajan olematta
läsnä istuntosalissa (oikeudenkäymiskaari 17 luku 34 §) taikka lapsen
kuulustelukertomuksen tallentaminen videolle ja tallenteen käyttö todisteena
oikeudessa (esitutkintalaki 9 luku 4 § ja oikeudenkäymiskaari 17 luku 11 §).
Direktiivissä edellytettyä systemaattista haavoittuvien uhrien erityistarpeiden
kartoittamista ei Suomessa tällä hetkellä ole. Useat oikeudenkäynnissä käytössä
olevat suojelutoimenpiteet ovat sellaisia, ettei niiden tarvetta esitutkintavaiheessa
systemaattisesti arvioida. Käytännössä esimerkiksi asianomistajan kuuleminen
oikeudessa sermin takaa tai vastaajan läsnä olematta tapahtuu yleensä joko
asianomistajan avustajan tai syyttäjän pyynnöstä.