Suomen kansalaisuuden saamista tiukennetaan – vaadittu asumisaika pitenee
4.7.2024 13.59
SM
Suomen kansalaisuuden edellytyksenä olevaa asumisaikaa pidennetään nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen 1.10. alkaen. Näin korostetaan onnistunutta kotoutumista kansalaisuuden saamisen edellytyksenä. Lisäksi mahdollistetaan turvallisuusnäkökohtien huomioiminen entistä paremmin. Asumisajaksi hyväksytään vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu Suomessa.
Sisäministeriö lähetti kansalaisuuslain asumisaikaa koskevat uudistukset lausuntokierrokselle
9.2.2024 14.38
SM
Sisäministeriö on lähettänyt kansalaisuuslain asumisaikaa koskevan lakiluonnoksen lausuntokierrokselle, joka päättyy 4.3.2024. Esityksen mukaan Suomen kansalaisuuden edellytyksenä oleva asumisaika pitenisi nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen.
Kansalaisuuslain uudistaminen käynnistyy sisäministeriössä
16.10.2023 9.27
SM
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaan Suomi kiristää kansalaistamisen ehtoja tällä hallituskaudella. Tarkoituksena on tehdä muutoksia muun muassa asumisaikaa, nuhteettomuutta ja toimeentuloedellytystä koskevaan sääntelyyn. Lisäksi on tarkoitus ottaa käyttöön kansalaisuuskoe. Hallitusohjelmakirjaukset toteutetaan vaiheittain kolmessa sisäministeriön asettamassa hankkeessa.
Suojelupoliisin toimintaa koskeva sisäministeriön selvitys on valmistunut
27.4.2023 10.00
SM
Sisäministeriö on saanut valmiiksi suojelupoliisin toimintaa koskevan selvityksen liittyen suojelupoliisissa ja Ulkomaalaisvirastossa aiemmin merkittävissä viroissa toimineeseen Matti Saarelaiseen. Lisäksi sisäministeriössä on tehty muistio liittyen Timtshenkojen kansalaisuuspäätöksiin.
Uusimmat
Suomen kansalaisuuden saamista tiukennetaan – vaadittu asumisaika pitenee
SM
Tiedote
4.7.2024 13.59
Hallitus esittää Suomen kansalaisuuden saamisen tiukentamista
SM
Tiedote
18.4.2024 13.48
Sisäministeriö lähetti kansalaisuuslain asumisaikaa koskevat uudistukset lausuntokierrokselle
SM
Tiedote
9.2.2024 14.38
Kansalaisuuslain uudistaminen käynnistyy sisäministeriössä
SM
Tiedote
16.10.2023 9.27
Suojelupoliisin toimintaa koskeva sisäministeriön selvitys on valmistunut
SM
Tiedote
27.4.2023 10.00
-
Suomi voi antaa pelastustoimeen kuuluvaa apua ulkomaille toisen maan, EU:n tai kansainvälisen järjestön pyynnöstä.
-
Vapaaehtoinen paluu ja palauttaminen »
Suomi voi tietyin edellytyksin tukea vapaaehtoista paluuta kotimaahan.
-
Väkivaltainen radikalisoituminen »
Väkivaltaisella radikalisoitumisella tarkoitetaan sitä, että aatemaailmalla tai ideologialla perustellaan väkivaltaista käytöstä.
-
Tutustu sisäministeriöläisten töihin, palkkaukseen, henkilöstöetuihin ja hakuprosessiin.
-
Suomessa on virallisia liputuspäiviä ja päiviä, jotka on merkitty kalenteriin liputuspäiviksi. Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin.
-
Tervetuloa tutustumaan sisäministeriössä tehtävään työhön.