EU haluaa uudistaa yhteistä turvapaikkajärjestelmää
Euroopan unioni haluaa uudistaa unionin yhteistä kansainvälisen suojelun järjestelmää. Euroopan komissio antoi neljä ehdotusta järjestelmän uudistamisesta ja laillisten maahantuloväylien lisäämisestä 13. heinäkuuta. Valtioneuvosto ilmaisi kantansa komission ehdotuksiin eduskunnalle antamissaan kirjelmissä 25. elokuuta.
Komission säädöspaketti sisältää ehdotukset, joilla turvapaikkamenettelyä ja kansainvälisen suojelun perusteita yhtenäistetään unionin alueella. Lisäksi komission paketti sisältää muun muassa asetuksen uudelleensijoittamisen edistämiseksi unionin alueella ja ehdotuksen uudeksi vastaanottodirektiiviksi.
Parannuksia päätöksenteon yhdenmukaisuuteen
Komission tavoitteena on yhdenmukaistaa turvapaikkapäätöksentekoa ja tuoda vastaanotto-olosuhteita lähemmäs toisiaan eri jäsenmaissa. Komissio haluaa varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot tulkitsevat kansainvälisen suojelun tarvetta ja sen lakkaamista samoin periaattein. Samalla pyritään varmistamaan hakemusten tehokas käsittely ja yksinkertaistamaan turvapaikkaprosessia.
Uudistetulla vastaanottodirektiivillä puolestaan varmistettaisiin, että vastaanotto-olosuhteet ovat nykyistä lähempänä toisiaan eri puolilla unionia, ja jäsenvaltiot velvoitettaisiin seuraamaan vastaanottopalvelujensa laatua. Direktiivi pyrkii myös edistämään hakijoiden kotoutumismahdollisuuksia ja omatoimisuutta.
Hallitus kannattaa turvapaikkamenettelyn virtaviivaistamista ja kansainvälisen suojelun perusteiden yhdenmukaistamista.
Komissio ehdottaa myös, että hakijan oikeutta ilmaiseen oikeusapuun laajennetaan koskemaan koko turvapaikkaprosessia. Hallitus suhtautuu komission ehdotukseen kielteisesti. Suomessa oikeusapua rajoitettiin eduskunnan kesällä 2016 hyväksymällä lainmuutoksella. Oikeusapuun kuuluu avustajan läsnäolo turvapaikkapuhuttelussa vain, jos se on erityisen painavista syistä tarpeen tai kyseessä on ilman huoltajaa maassa oleva alle 18-vuotias turvapaikanhakija.
Luvatonta liikkumista EU-valtiosta toiseen halutaan vähentää
Komissio pyrkii vähentämään turvapaikanhakijoiden ja suojelua saaneiden luvatonta liikkumista EU-valtiosta toiseen ja näin estämään turvapaikkajärjestelmän väärinkäytöksiä. Komission säädöspaketissa selkeytetään myös määritelmiä turvallisista maista.
Hakijan velvollisuudesta hakea turvapaikkaa siinä jäsenvaltiossa, johon hän ensiksi saapuu tai jossa hänellä on oleskeluoikeus, säädettäisiin selkeästi asetuksella. Säädökset velvoittaisivat hakijan oleskelemaan tietyssä maassa. Velvoitteen rikkomisesta voisi seurata muutoksia esimerkiksi etuihin ja hakemuksen käsittelyyn.
Hallitus kannattaa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on vähentää kansainvälistä suojelua hakeneiden ja saaneiden luvatonta liikkumista EU-valtiosta toiseen. Valtioneuvosto kannattaa myös komission ehdotusta määrittää ensimmäiset turvapaikkamaat, turvalliset kolmannet maat ja turvalliset lähtömaat unionin tasolla.
Yhteiset säännöt kiintiöpakolaisten vastaanottoon
Komissio haluaa luoda yhteiset säännöt uudelleensijoittamiselle eli kiintiöpakolaisten vastaanottamiselle jäsenvaltioissa.
EU-maat voivat jatkossakin päättää järjestelyistä kansallisesti, kunhan EU:n yhteiset tavoitteet eivät vaarannu. Euroopan unionin neuvosto hyväksyisi vuosittain uudelleensijoittamissuunnitelman, jossa todettaisiin uudelleensijoitettavien henkilöiden enimmäismäärä, kunkin jäsenvaltion osuus sekä yleiset maantieteelliset prioriteetit. Asetuksessa säädettäisiin uudelleensijoitettavien henkilöiden valintaperusteista.
Komissio esittää myös, että unionin turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) tukisi jäsenvaltioita taloudellisesti 10 000 eurolla kutakin uudelleensijoitettavaa kohden.
Hallitus kannattaa uudelleensijoittamisen lisäämistä unionin alueella ja AMIF-rahastosta jäsenvaltioille maksettavaa tukea. Kiintiöpakolaisten vastaanotto tulisi vakiinnuttaa myös niihin jäsenvaltioihin, joissa sitä ei ole perinteisesti harjoitettu. Sen sijaan valtioneuvosto pitää tärkeänä, että Suomi voi jatkossakin päättää itse vuosittain uudelleensijoittamiensa henkilöiden määrästä.
Komission ehdottama uudelleensijoittamisjärjestelmä muistuttaa Suomen kiintiöpakolaisjärjestelmää, mutta ei vastaa sitä täysin. Lopullinen kanta muodostetaan vasta, kun uudesta järjestelmästä ja valintaperusteista saadaan lisää tietoa. Hallitus kannattaa komission pyrkimystä kannustaa uudelleensijoittamispolitiikalla kolmansia maita yhteistyöhön turvapaikka- ja maahanmuuttokysymyksissä.
Lisätietoja
hallitusneuvos Annikki Vanamo-Alho, p. 0295 488 678, [email protected]