Poliisin virkapuvusta annetun sisäministeriön asetuksen muuttaminen
Virkapukuasetus
Poliisin virkapuvusta annetun sisäministeriön asetuksen muuttaminen
SM022:00/2019 Säädösvalmistelu
Poliisihallitus on toimittanut sisäministeriön poliisiosastolle esityksen, jonka mukaan olisi tarpeen lisätä Suomen kansallislippu niihin poliisin virkavaatteisiin, joita on mahdollista käyttää kansainvälisissä tehtävissä, harjoituksissa tai vierailujen yhteydessä.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero SM022:00/2019
Asianumerot SMDno-2019-1147
Asettaja sisäministeriö
Toimikausi/aikataulu 21.8.2019 – 31.12.2019
Asettamispäivä 21.8.2019
Lainvalmistelu
Hallituksen esitys-
Hyväksytty säädös-
Tavoitteet ja tuotokset
Hankkeen tavoitteena on selvittää asetusmuutoksen mahdollisuus ja valmistella sitä koskeva asetusmuutos.
Lähtökohdat
Sisäministeriön asetus poliisin virkapuvusta (1106/2013) on annettu poliisilain (872/2011) 9 luvun 10 §:n 2 momentin nojalla. Asetuksen 2 luvussa luetellaan poliisin virkapuvussa käytettävät, virka-asemaa osoittavat tunnukset ja muut merkit. Virkapuvussa käytettäviä merkkejä ovat muun muassa erilaiset kaulusmerkit, kaluunanauhat sekä virkalakissa käytettävät merkit.
Kansainvälinen yhteistoiminta ja -harjoittelu on lisääntynyt poliisitoiminnassa. Samoin operatiivisten joukkojen käyttö vieraan valtion alueella on mahdollista. Poliisihallitus on toimittanut sisäministeriön poliisiosastolle esityksen, jonka mukaan olisi tarpeen lisätä Suomen kansallislippu niihin poliisin virkavaatteisiin, joita on mahdollista käyttää kansainvälisissä tehtävissä, harjoituksissa tai vierailujen yhteydessä. Todennäköisin käyttötarve kohdistuisi Poliisihallituksen mukaan vierailu- ja kenttävaatteisiin, mutta myös muun muassa erityis- ja palvelusvaatetukseen. Myös muut turvallisuusviranomaiset, kuten Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos käyttävät Suomen pienoislippua virka-asusteissaan.
Asetus on tarkoitus antaa syksyn 2019 aikana.
Lausunto Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
19.9.2019 Kriisinhallintakeskus

16.9.2019 Sisäministeriön pelastusosasto
Lausunto, POL-2019-23705 Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
13.9.2019 Poliisihallitus
Lausunto, Dnro 488/2019 Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
2.9.2019 Suojelupoliisi
Lausunto, Dno 76/12/2019 Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
26.8.2019 Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry
Asetusluonnos Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.8.2019 Sisäministeriö
Perustelumuistioluonnos Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.8.2019 Sisäministeriö
Lausuntopyyntö muut Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.8.2019 Sisäministeriö
Lausuntopyyntö Poliisihallitus Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.8.2019 Sisäministeriö
Lausuntopyyntö Supo Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.8.2019 Sisäministeriö
Lausuntokierros
22.8.2019 – 19.9.2019 Lausuntokierros
Asiakirjat

Lausuntokierrokset ja kuuleminen

Asettaminen ja organisointi
Asetusluonnos Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.8.2019 Sisäministeriö
Asettamispäätös Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
21.8.2019
Muut asiakirjat ja muistiot
Perustelumuistioluonnos Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä PDF
22.8.2019 Sisäministeriö
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Kivimäki, Anna
Erityisasiantuntija
sisäministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
21.8. – 31.12.2019
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä