Ilmoitetut maahanmuuttodialogit

Maahanmuuttodialogien keskusteluja järjestettiin kolmena päivänä syksyllä 2022: perjantaina 7.10., torstaina 27.10. ja torstaina 3.11. 

Tälle sivulle on koottu maahanmuuttodialogit, joiden järjestäjät ovat antaneet luvan tietojen julkaisemiseen.

Perjantai 7.10. | Torstai 27.10. | Torstai 3.11.

Perjantai 7.10.

Maahanmuuttodialogi valtion virkamiehille
Valtiovarainministeriö


Arkiset kamppailut oleskelun laillistamiseksi ja syrjäytymisen välttämiseksi dataistumisen ja digitalisaation kontekstissa
Tampereen yliopisto, IDA-hanke


Kirjasto oman kulttuurin ja äidinkielen tukijana
Monikielinen kirjasto/Helsingin kaupunginkirjasto


Kirjasto kulttuurin ja äidinkielen tukijana
Pasilan kirjasto


Equality and diversity in the Finnish AI professional landscape for immigrant women
Women in AI Finland


Mikä minua pohdituttaa maahanmuuttoasioissa?
Aretai/DialogiaAkatemia


Espanjankielisten naisten työllistyminen: millaisia työllistymisprosessejä heillä on ollut? Mikä on tuntunut vaikealta? Mikä on tukenut työllistymistä?
Monika-Naiset liitto ry.


Suomessa asuvien venäjänkielisten tulevaisuuden kuviot
Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö


Kirjasto äidinkielen ja kulttuurin tukijana
Helsingin kaupunginkirjasto

Torstai 27.10.

Harjulan setlementti ry
Keskustelun aihe ja käytännön järjestelyt tarkentuvat myöhemmin


Maahan muuttaneiden työllistyminen
Monika-Naiset liitto ry
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Maahanmuuttajat urheilussa ja liikunnassa: osallisuus - mahdollisuudet - syrjintä
Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto FIMU ry
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Seuratoiminta ja monikulttuurisuus: Miten maahanmuutto tukee urheilun kehittymistä ja miten urheilu tarjoaa mahdollisuuksia maahanmuuttajille? Miten maahanmuuttajat näkyvät urheilussa?
Suomen Olympiakomitea


Maahanmuuttajat osana Oulua
InnoOK osuuskunta


Nuoret ja turvallisuus Myyrmäen alueella
Vantaan kaupunki


Maahanmuutto ja kansalaisjärjestöt
Opintokeskus Sivis


Who has the right to live as a family in Finland?
Familia ry
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Integration på svenska i Raseborg
Invandrarrådet / Raseborgs stad


Maahanmuuttajien työllisyys. (Erityisesti EU-kansalaisten ja paperittomien työllistymiseen sekä työ- ja oleskelulupiin keskittyvä dialogi​​​)
Diakonissalaitos
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Using sports as a tool for integration and social inclusion
Monaliiku ry


Minkälaisia osallistumisen mahdollisuuksia (tapahtumia, sisältöjä, kokoelmanostoja) maahanmuuttajat toivovat museolta?
Kansallismuseo


Monikulttuurinen kiinteistöpalveluala, vaikeudet ja vahvuudet maahanmuuttajien työllistämisessä ja työllistymisessä
Kiinteistötyönantajat


Miten rakentaa vuoropuhelua ja luottamusta koulun ja vanhempien kesken?
Suomi-Syyria Ystävyysseura ry ja Opetushallitus
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Mikä on dialogin merkitys maahanmuuttokeskustelulle, yhteiskunnan vastaanottavuudelle ja maahanmuuttaneiden äänen kuulumiselle yhteiskunnassa? 
Oikeusministeriö


Maahanmuuttajien asumisturvallisuuden varmistaminen
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Maahanmuuttajien Työllisyys
Turun Som Nuoriso RY

Torstai 3.11.

Veroaiheinen keskustelu, tarkentuu myöhemmin
Verohallinto>


Maahanmuuttajat osana vieraanvaraista yhteisöä
Diakonissalaitos


Maahan muuttaneiden työllistyminen
Monika-Naiset liitto ry
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Maahanmuuttajien työllistyminen
Lieksan Somaliperheyhdistys ry


The Future of African Children in Finland
Gambia Honorary Consul Finland


Key elements for accelerating integration into Finland from the immigrants perspective
Finnish African Society


Maahanmuuttajien osallisuus työelämässä
Live-säätiö sr
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Minunkin Tampereeni -maahanmuuttodialogi
Tampereen kaupunki


Korkeakoulu osallisuutta edistämässä
Diakonia-ammattikorkeakoulu


Etelä-Kymenlaakson seudullinen kotouttamisohjelma
Kotkan kaupunki


Mikä Suomea estää hyödyntämästä sen koko potentiaalia? Millaisia haasteita maahanmuuttoon liittyy? Miten voidaan tukea maahanmuuttajien pääsyä osaksi yhteiskuntaa?
Welcome2EP; JHL-maahanmuuttajien verkoston puheenjohtaja


Moninainen yhdistys- ja harrastustoiminta
Kansalaisfoorumi
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Miten kirjasto voi edistää maahanmuuttajien kotouttamista?
Kokkolan kaupunginkirjasto


Miten maahanmuutto vaikuttaa väestön liikkeen ja liikunnallisen elämäntavan edistämiseen?
Suomen Olympiakomitea


Maahanmuuttajien harrastustoiminnan edistäminen
Seinäjoen kansalaisopisto
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Miten digitaalisuus ja netti vaikuttavat koulunkäyntiin maahanmuuttajaperheissä? 
Vantaan kaupunki ja MoniMaa Perhe -yhdistys


Kotoutumisen edistämisen ohjelma 2022-2024 (kotouttamisohjelma) - Meidän ohjelma. Missä mennään vuonna 2022?
Järvenpään kaupunki
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Maahanmuuttajanuorten osallisuuden tukeminen yhteiskuntaan
MEH Ry
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Valtio pakottaa perheet erilleen
Familia ry ja Monimuotoiset perheet -verkosto


Globally mobile individuals and their integration in the Finnish society
University of Turku
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Työmarkkinoiden keskusjärjestöt EK, SAK, Akava ja STTK järjestävät keskustelun teemalla: Koulutus- ja työperäinen maahanmuutto - kuinka paljon sitä tarvitaan ja millä ehdoilla?
EK, SAK, Akava ja STTK


Suomi ja EU osana globaaleita muuttoliikkeitä
Ulkoministeriö


Monikulttuurisuuden huomioiminen politiikassa
Keski-Suomen Vihreät
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Kuinka kirjasto voisi olla edesauttamassa hyviä väestösuhteita ja sitä, että kaikki kokisivat kirjastopalvelut omikseen?
Pasilan kirjasto


#Maahanmuuttodialogi: Maahan muuttaneet, osallisuus ja kulttuuritarjonnan monipuolistaminen
Opetus- ja kulttuuriministeriö


Maahanmuutto tutkimuksen kohteena - miten maahanmuuttajista puhutaan, ja miten se voi vaikuttaa heidän osallisuuteensa
Turun yliopisto


Key elements for accelerating integration into Finland from the immigrants perspective
Finnish African Society


Paluumuutto
Suomi-Seura ry
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Belonging to two minorities: immigrant & LGBT+ 
Lauren Stevens
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Maahanmuutto, asenteet ja tulevaisuus
Yhdessä-yhdistys/TOGETHER association ry


Labour market integration of highly skilled migrants
Jawaria Khan
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Hur synligöra och stärka de svenska integrationsvägarna framöver?
Föreningen Luckan r.f.


Erätauko-säätiö


Uskonnon rooli maahanmuuttajien kotouttamisessa prosessissa
Oulun Maahanmuuttajaneuvosto
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Equitable employment opportunities for immigrants and foreign students
Oulun kaupungin maahanmuuttajaneuvosto


Maahan muuttaneiden työllisyyden edistämisen kaksisuuntaisuudesta, rekrytoinnin myyteistä ja työelämäosallisuudesta
Suomen Pakolaisapu ry


Job opportunities, integration versus assimilation for university students and professionals
Red Urufi
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected] ja [email protected]


Maahanmuuttajat palokuntatoiminnassa
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Kokemuksia maahanmuuttolainsäädännön valmistelusta
Sisäministeriö


Dialogue between immigrant and non-imigrant musicians in Helsinki
University of the Arts Helsinki, Sibelius Academy


How to integrate foreigners into Finnish academia
University of Jyväskylä


Aktiivisesti osallistumaan - keskustelu Suomessa asuvien vironkielisten vaikutusmahdollisuuksista
Varsinais-Suomen Viro-keskus ry


Osalliseksi! Miten tukea maahanmuuttaneiden vanhempien osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa?
Espoon monikulttuuriset lapset ja nuoret ry
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Maahanmuuttajien hyväksyminen ja tukeminen yhteisössä
Kansalaisliitto r.p.


Miten voidaan tukea maahanmuuttajien pääsyä osaksi yhteiskuntaa?
Mikkelin kaupungin liikelaitos Otavia
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


What makes a university ‘international’?
University of Oulu, Talent Boost Project
Dialogista kiinnostuneet voivat olla yhteydessä osoitteeseen: [email protected]


Sisäministeriö järjestää dialogeja:

Torstai 29.9. 

#Maahanmuuttodialogit: Maahanmuuttajat työelämässä
Kaksi dialogia (fi & en) osana sisäministeriön Suomesta maahanmuuttomaa - yhdessä tavoitteista tekoihin -seminaaria


Perjantai 30.9. 

#Maahanmuuttodialogit: Kokemuksia suomalaisen yhteiskunnan vastaanottavaisuudesta
Dialogi osana Hyvin sanottu -festivaalia