Laura Yli-Vakkuri jatkaa kansainvälisten asioiden yksikön johtajana
Valtioneuvosto nimitti torstaina 30. huhtikuuta oikeustieteen kandidaatti Laura Yli-Vakkurin sisäministeriön kansainvälisten asioiden yksikön johtajaksi ajalle 1.5.2026-30.4.2031.
Laura Yli-Vakkuri on toiminut kansainvälisten asioiden yksikön johtajana vuodesta 2009 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli samassa yksikössä lainsäädäntöneuvoksena kymmenen vuoden ajan. Yli-Vakkuri on työskennellyt myös Euroopan komissiossa kansallisena asiantuntijana, ulkoministeriössä lainsäädäntösihteerinä ja kansallisena asiantuntijana Euroopan neuvostossa.
- On hienoa saada jatkaa työtä sisäministeriössä kansainvälisen ja EU-toiminnan näköalapaikalla. Kansainvälinen turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästi ja tämä on muuttanut myös sisäministeriön toimintaympäristöä. Haasteet ovat yhä enemmän rajat ylittäviä, joten ratkaisuja on haettava paitsi kansallisesti myös yhteistyössä kumppanimaiden kanssa Euroopan unionissa sekä osana kansainvälistä yhteisöä, sanoo kansainvälisten asioiden yksikön ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri.
Kansainvälisten asioiden yksikön johtajan tehtävänä on yksikön toiminnan, siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksien ja sisäasioiden EU-rahastojen vastuuviranomaistoimintojen johtaminen. Kansainvälisten asioiden yksikön johtaja vastaa lisäksi Kriisinhallintakeskuksen tulosohjauksesta.
Lisätietoja:
kansliapäällikkö Matti Sarasmaa, p. 0295 418 804, [email protected] ja ylijohtaja Jukka Aalto, p. 0295 488 510, [email protected] (30.4.2026)