Maahanmuuttoviraston maksuihin muutoksia vuonna 2026
Sisäministeriö on antanut uuden asetuksen Maahanmuuttoviraston maksuista. Asetus tulee voimaan 1.1.2026 ja on voimassa vuoden 2026 loppuun.
Oleskelulupahakemusten käsittelymaksuja korotetaan, jotta ne vastaavat paremmin käsittelyn virastolle aiheuttamia kustannuksia. Korotukset vaihtelevat suuruudeltaan 50 eurosta 250 euroon.
Esimerkiksi pysyvää oleskelulupaa koskevan sähköisen hakemuksen käsittely maksaa jatkossa 380 euroa (ennen 240 euroa) ja paperisen hakemuksen käsittely 600 euroa (ennen 350 euroa). Sähköisten hakemusten käsittelymaksut ovat edelleen pienempiä kuin paperisten, koska sähköisten hakemusten käsittely on virastolle edullisempaa.
Kaikista alaikäisiä koskevista hakemuksista sekä ensimmäisistä oleskelulupahakemuksista peritään yhä käsittelykustannuksia alempi maksu (pois lukien työntekijän, kasvuyrittäjän, yrittäjän ja opiskelijan ensimmäinen oleskelulupahakemus). Myös näitä maksuja korotetaan kuitenkin lähemmäksi kustannusvastaavuutta. Esimerkiksi täysi-ikäisen ensimmäistä oleskelulupaa koskevan sähköisen hakemuksen käsittely maksaa jatkossa 750 euroa (ennen 530 euroa) ja paperisen hakemuksen käsittely 800 euroa (ennen 580 euroa).
Kansainvälisen suojelun hakeminen on jatkossakin maksutonta. Sen sijaan kansainväliseen suojeluun perustuvan jatkolupahakemuksen käsittelymaksu on 53 euroa.
Hakemusten käsittely on aiempaa kalliimpaa
Maksuja korotetaan, koska lähes kaikkien hakemusten käsittelykustannukset ovat nousseet edellisvuoteen verrattuna. Merkittävin syy kustannusten kasvuun on oleskelulupahakemusten määrän lasku, joka johtuu Suomen yleisestä taloustilanteesta. Lisäksi lakimuutokset ovat lisänneet työmäärää hakemusten käsittelyssä.
Lain mukaan julkisoikeudellisista suoritteista perittävien maksujen on lähtökohtaisesti vastattava suoritteista aiheutuvia kustannuksia.
Lisätietoja:
johtava asiantuntija Katja Kaukonen, p. 0295 488 675, [email protected]