Ankkuri-toimintamallia kehitetään yhdessä
Sisäministeriö haluaa laajentaa syrjäytymisen ehkäisyyn suunnatun Ankkuri-toimintamallin koko maahan. Ankkuri-mallissa poliisi, sosiaalityöntekijä, psykiatriaan erikoistunut sairaanhoitaja ja nuorisotyöntekijä työskentelevät yhdessä auttaakseen nuoria, jotka oireilevat rikoksilla.
Ministeriö on asettanut Ankkuritoiminnan kehittämisryhmän, jossa on edustettuina laaja joukko viranomaisia, jotka työskentelevät Ankkuri-toiminnan parissa, myös ruohonjuuritasolla työtä tekevät.
- Yhteistyöllä voimme kehittää Ankkuri-toimintaa entistä paremmaksi ja varmistaa, että paikalliset hyvät käytännöt leviävät koko maahan, kertoo työryhmän puheenjohtaja kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä.
Lisäksi työryhmän tavoitteena on kehittää Ankkuri-toimintaa muun muassa edistämällä siihen liittyvää tutkimusta ja tekemällä aloitteita palvelun laadun varmistamiseksi. Suunnitelmissa on myös yhteisiä koulutustilaisuuksia sekä toimintaa ohjaavan käsikirjan tekeminen.
Ankkuri toimii yhden luukun periaatteella
Ankkuritoiminta käynnistyi Hämeessä 1990-luvulla ja on nyt toiminnassa lähes kaikkien poliisilaitosten alueelle. Malli syntyi viranomaisten aloitteesta ja tarpeesta. Ankkuri toimii yhden luukun palveluperiaatteen mukaisesti ja tavoitteena on lisätä eri viranomaisten yhteistyötä ja toimenpiteiden tehokkuutta.
Ankkuritoiminnan tavoitteena on puuttua varhain nuorten tekemiin rikoksiin ja katkaista mahdollinen alkava rikoskierre. Eräissä Ankkureissa on myös puututtu perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan. Ankkuri-mallia hyödynnetään myös väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyssä.
Työryhmän toimikausi on 1.1.2017-31.12.2019.
Tiedote 13.12.2016:
Ministeri Risikko: Syrjäytymistä ehkäisevä Ankkuri-toiminta laajennetaan koko maahan
Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, 0295 488 370, [email protected]