Budjettiesitys 2015: Sisäministeriön hallinnonala jatkaa toiminnan tehostamista
Sisäministeriö esittää hallinnonalalleen yhteensä 1 210 miljoonan euron määrärahaa, mikä on noin 50 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvan vuoden budjetti. Vähennys johtuu hallituksen päättämistä säästöistä sekä hallinnonalan tietotekniikkahankkeiden määrärahojen vähentämisestä.
Sisäministeriö on sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton ministeriö. Sisäisen turvallisuuden tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa. Maahanmuuton osalta tavoitteena on varmistaa, että maahanmuuttopolitiikassa toteutuvat perus- ja ihmisoikeudet, hallinto on toimivaa ja oikeusvarmaa ja hyvän hallinnon periaatteita noudatetaan.
Kaikilla sisäministeriön sektoreilla on jo entuudestaan meneillään tuottavuuden tehostamisohjelmat. Sisäministeriö esittääkin, että valtionhallinnolle asetetusta yleisestä 0,5 % toimintamenosäästöstä luovutaan sisäministeriön hallinnonalalla. Tämä mahdollistaisi poliisin ja Rajavartiolaitoksen kehittämishankkeiden toteuttamisen. Toteutuessaan toimintamenosäästö tulee vaikuttamaan hallinnonalan palvelutasoon eikä kehittämishankkeissa asetettuja tavoitteita saavuteta.
Poliisitoimessa resurssien väheneminen saattaisi näkyä tuloksissa
Sisäministeriö esittää poliisitoimelle 731 miljoonan euron budjettia. Uudet poliisiyksiköt aloittivat toimintansa 1.1.2014, mutta poliisi jatkaa toiminnan tehostamista muun muassa lupapalveluiden ja automaattisen liikennevalvonnan kehittämisellä. Lisäksi etsitään uusia säästökohteita esimerkiksi hallintopalveluiden keskittämisestä.
Poliisin peruspalveluiden saatavuus, laatu ja palveluiden tuottamismahdollisuudet koko maassa asuinpaikasta riippumatta, tulevat laskemaan kehyskaudella mikäli resursseja vähennetään uusilla toimintamenoleikkauksilla. Sisäministeriön tavoitteena on, että uusilta leikkauksilta vältyttäisiin ja toiminnallinen taso säilyisi.
Poliisi toteuttaa tehostettua harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaohjelmaa. Poliisi jatkaa ennalta estävän strategian toteuttamista ja järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin torjunnan strategioiden toimeenpanoa.
Rajavartiolaitoksen on vähennettävä henkilöstöä
Rajavartiolaitokselle esitetään 228 miljoonaa euroa. Rajavartiolaitos jatkaa vuonna 2013 käynnistettyä talouden sopeuttamisohjelmaa. Henkilöstöä joudutaan vähentämään. Vähennystä ei voida kokonaan kompensoida toimintaa tehostamalla tai tekniikkaa hyödyntämällä. Etenkin syrjäisemmillä alueilla on välttämätöntä vähentää valvontaa ja meripelastustoimen vasteajat voivat pidentyä. Mahdollisuudet osallistua raja-alueen ja rannikon harvaan asutun alueen turvallisuustehtäviin heikkenevät.
Rajavartiolaitoksen toiminnan painopiste on itärajalla, jossa ylläpidetään valvontaa ja toimintavalmius on hyvä. Rajavartiolaitos huolehtii kriisivalmiudesta ja sotilaallisen maanpuolustuksen velvoitteista täysimääräisesti.
Itäliikenteen hallinta on ollut Suomelle haaste jo usean vuoden ajan, koska kaakkoisrajan suurten rajanylityspaikkojen infrastruktuuri ja tarkastushenkilöstön määrä on ollut riittämätön. Kuluneen vuoden aikana henkilöliikenne on laskenut, mutta pidemmällä aikavälillä Suomen ja Venäjän välisen rajaliikenteen odotetaan kuitenkin kääntyvän jälleen kasvuun.
Hätäkeskusuudistus viedään loppuun
Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan menoihin ehdotetaan 77,8 miljoonaa euroa. Toimintaa kehitetään siten, että pelastustoimen valmiudet toimia erilaisissa onnettomuustilanteissa ja poikkeusoloissa ovat hyvällä tasolla. Pelastuslaitokset säästävät toimintamenoistaan rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti.
Hätäkeskusuudistus viedään loppuun. Suunnitelman mukaisesti hätäkeskukset on yhdistetty vuoden 2014 loppuun mennessä, mutta verkottuneen toiminnan mahdollistava yhteinen tietojärjestelmä ei ole vielä valmis. Tästä syystä sisäministeriö esittää talousarvioon, että uuden hätäkeskustietojärjestelmän käyttöönottoon lisätään määrärahoja. Lisäksi esitetään ylimääräisen hätäkeskuspäivystäjäkurssin järjestämistä.
Maahanmuuttoviraston hakemuskäsittelyä tehostetaan
Maahanmuuttoviraston, turvapaikanhakijoiden vastaanoton ja paluumuuttajien muuttovalmennuksen menoihin ehdotetaan 61,6 miljoonaa euroa.
Maahanmuuttoviraston hakemuskäsittelyä tehostetaan ja maahanmuuttohallinnon muita kehittämistoimenpiteitä viedään eteenpäin. Maahanmuutto 2020 –strategian toimeenpanoa jatketaan. Turvapaikkaprosessin nopeuduttua vastaanoton piirissä olevien turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt. Vastaanottokeskusten kapasiteettia tullaan edelleen sopeuttamaan.
Sisäministeriön hallinnonalan talousarvioesitys vuodelle 2015 löytyy osoitteesta:
www.intermin.fi/fi/ministerio/toiminnan_ja_talouden_suunnittelu
Lisätietoja:
talousjohtaja Jukka Aalto, 0295 488 510, 040 570 51 24