EU:n sisäministerit keskustelevat terrorismin torjunnasta
EU:n sisäministerit kokoontuvat oikeus- ja sisäasioiden neuvostoon Brysselissä 14.9. Ministerit keskustelevat terrorismin torjunnasta ja käyvät läpi tilannekatsauksen viimeaikaisten tapahtumien jälkeen. Suomea kokouksessa edustaa sisäministeri Paula Risikko, joka pitää puheenvuoron Suomen tilanteesta.
- Suomessa on tehty pitkäjänteisesti työtä terrorismin ja väkivaltaisen ekstremismin torjunnan eteen jo ennen Turun traagisia tapahtumia. Suojelupoliisi arvioi viime kesänä Suomessa terrorismin uhkatason olevan tasolla kaksi eli kohonnut. Turun tapahtumien johdosta ei ole arvioitu olevan tarvetta nostaa uhkatasoa eikä uusia viitteitä iskuista Suomessa ole havaittu, Risikko kertoo.
Elokuun budjettiriihessä hallitus päätti lisätä ensi vuodelle 12 miljoonaa euroa lisärahaa terrorismiin varautumiseen ja terrorismin ennaltaehkäisyyn sisäministeriön hallinnonalalla. Yhteensä vuodelle 2018 poliisille on osoitettu 44 miljoonaa euroa ja suojelupoliisille 6 miljoonaa euroa lisämäärärahaa. Lisäksi Rajavartiolaitokselle osoitettiin jo kehysriihessä 7,9 miljoonaa euroa sisäisen turvallisuuden parantamiseen.
Kokouksessa EU:n puheenjohtajamaa Viro esittelee vireillä olevat toimenpiteet ja keskeiset prioriteetit väkivaltaisen radikalisoitumisen ja terrorismin torjumiseksi. Radikalisoitumisen torjunta on yksi näitä toimenpiteistä. Varhaiset radikalisoitumisen merkit tulee tunnistaa ja niiden perusteella on toimittava nopeasti.
- Suomi osallistuu aktiivisesti komission perustamaan radikalisoitumisen torjuntaa kehittävän työryhmän työhön. Meillä on paljon kokemusta tästä ja tulemme nostamaan esille muun muassa vihapuheen torjunnan ja polarisaation välttämisen. Osallistumme aktiivisesti myös muuhun terrorismin vastaiseen työhön, toteaa Risikko.
Tiedonvaihdon kehittäminen ja ihmisten henkilöllisyyden varmistaminen ovat keskeisiä prioriteetteja, joilla vastataan terrorismin ja vakavan rikollisuuden haasteisiin. EU:n tietojärjestelmien yhteentoimivuus on ratkaisevaa turvallisuuden parantamiseksi. Järjestelmiä tulee kehittää ennakkoluulottomasti, ottaen samalla huomioon kansalaisten perusoikeudet ja tietosuoja-asiat.
Lisätietoja:
ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri, p. 040 720 22 16