Länsi-Suomen merivartiosto aloittaa toimintansa 1.2.2004
Valtioneuvosto antoi tänään 22. tammikuuta asetuksen, jolla muutetaan rajavartiolaitoksen kokoonpanoa yhdistämällä Saaristomeren ja Pohjanlahden merivartiostot uudeksi Länsi-Suomen merivartiostoksi. Asetus tulee voimaan 1. helmikuuta 2004.
Asetuksen mukaan Pohjanlahden merivartiosto lakkautetaan itsenäisenä hallintoyksikkönä. Käytännössä kyse on merivartioston esikunnan toimintojen lakkauttamisesta. Muutoksella ei ole vaikutusta rajavartiotehtävien eikä meripelastustehtävien suorittamiseen, koska merivartioasemaverkkoa ei muuteta. Meripelastuslohkokeskus jatkaa toimintaansa edelleen Vaasassa.
Rajavartiolaitoksessa on selvitetty perusteellisesti muutoksen vaikutuksia. Merivartiostojen yhdistäminen merkitsee noin 25 henkilötyövuoden säästöä muutaman vuoden siirtymäajan puitteissa. Pohjanlahden merivartiostosta vapautuvat virkamiehet sijoitetaan rajavartiolaitoksen muihin hallintoyksiköihin, eikä ketään irtisanota. Henkilöjärjestelyt toteutetaan pääsääntöisesti kesällä 2004. Lakkauttamissuunnitelma on käsitelty rajavartiolaitoksessa yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla.
Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Tomi Vuori 020 410 6600 ja everstiluutnantti Ismo Kurki 020 410 6543 (rajavartiolaitoksen esikunta), kommodori Henrik Wärnhjelm 020 410 7000 (Saaristomeren merivartiosto), kommodori Matti Möttönen 020 410 7600 (Pohjanlahden merivartiosto)