Rajapintahanke
Rajapintahanke Huolta aiheuttavien (HAH) henkilöiden palveluohjauksen kehittäminen
SM017:00/2018 Kehittäminen
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta
Hankkeen tavoitteena on, että kaikkiin väkivaltaista radikalisoitumista ja laajemmin huolta herättäviin henkilöihin liittyviin havaintoihin tartutaan ja että henkilö saa tarvitsemaansa tukea ja palvelua poliisin, eri viranomaisten, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen yhteistyön avulla.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero SM017:00/2018
Asianumerot SMDno-2018-838
Asettaja sisäministeriö
Toimikausi/aikataulu 2.5.2018 – 31.12.2018
Asettamispäivä 2.5.2018
Tavoitteet ja tuotokset
Hankkeen tavoitteena on, että kaikkiin väkivaltaista radikalisoitumista ja laajemmin huolta herättäviin henkilöihin liittyviin havaintoihin tartutaan ja että henkilö saa tarvitsemaansa tukea ja palvelua poliisin, eri viranomaisten, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen yhteistyön avulla.
Hankkeessa toteutetaan selvitystyö olemassa olevista käytännöistä koskien sitä, miten poliisiin ja muiden yhteistyötahojen välinen yhteistyö on järjestetty väkivaltaisen radikalisoitumisen riskissä ja laajemmin ns. huolta aiheuttavien (HAH) henkilöiden palveluohjauksen varmistamiseksi. Käytännössä tämä koskee tilanteita, joissa poliisin tietoon tulee henkilö, johon liittyy väkivaltaisen radikalisoitumisen tai laajemmin väkivallan riski tai henkilö on jo radikalisoitunut, ja häneen tulee kohdistaa myös muita kuin poliisin toimenpiteitä. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että henkilö ohjataan ilman viivytyksiä kunnan tai järjestöjen palveluihin, ja tässä hyödynnetään tarpeen mukaan uskonnollisten yhteisöjen osaamista. Tarkastelu tehdään poliisitoimen, kunnan viranomaisten ja palveluja tuottavien järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen näkökulmasta.
Hankkeessa hyödynnetään kansainvälistä tietoa ja kokemuksia muiden EU-maiden vastaavasta työstä.
Selvitystyön tuloksena on kootusti tieto siitä:
- mikä on palveluohjauksen ja yhteistyön tila (HAH henkilö).
- Riittävä tieto seikoista, jotka edistävät palveluohjauksen sujuvuutta sekä tärkeimmät esteet.
- Selvityksessä on kuvattu selvityksen aikana tunnistettuja hyviä käytäntöjä ja yhteistyömalleja.
- Kerätyn tiedon pohjalta on tehty suositukset havaittujen haasteiden ratkaisemiseksi.
Tiivistelmä
Hankkeen tavoitteena on, että kaikkiin väkivaltaista radikalisoitumista ja laajemmin huolta herättäviin henkilöihin liittyviin havaintoihin tartutaan ja että henkilö saa tarvitsemaansa tukea ja palvelua poliisin, eri viranomaisten, järjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen yhteistyön avulla.
Lähtökohdat
Kansallisessa väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelmassa (2016) on päätetty, että koko maahan luodaan tehokkaat ja toimivat rakenteet ja menettelyt väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennalta ehkäisemiseksi. Tavoitteena on varmistaa, että maan kaikissa osissa on valmiudet ja pysyvät rakenteet ennalta ehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä paikallisen tilannekuvan edellyttämällä laajuudella ja oikea-aikaisesti.
Toiminnassa keskeistä on poliisin, erityisesti poliisilaitosten yhteydessä toimivien Ankkurien, ja muiden viranomaisten ja järjestöjen yhteistyön varmistaminen erityisesti ns. nivelkohdassa, jossa henkilö siirtyy yhden viranomaisen tai järjestön palveluista toisen viranomaisen tai järjestön palveluihin. Elokuussa 2017 tapahtuneen Turun puukotustapauksen johdosta sisäministeriö päätti käynnistää hankkeen, jonka tavoitteena on selvittää, miten edellä kuvattu yhteistyö toimii tällä hetkellä ja miten sitä tulee kehittää edelleen.
Lisätietoja
Hanke edistää kansallista tavoitetta varmistaa, että maan kaikissa osissa on valmiudet ja pysyvät rakenteet ennalta ehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä paikallisen tilannekuvan edellyttämällä laajuudella.
Väkivaltainen radikalisaatio on yksilötason prosessi, johon on mahdollista vaikuttaa oikea-aikaisen palveluohjauksen ja tuen piiriin saattamisen keinoin. Polku radikalisaatioon on aina yksilöllinen ja sen vuoksi on tärkeää, että jokainen henkilö saa räätälöityä tukea riittävän varhaisessa vaiheessa. Moniammatillinen lähestymistapa ja yhteistyö järjestöjen, lähipiirin ja uskonnollisten yhteisöjen kanssa mahdollistaa tehokkaan palveluohjauksen ja tuen.
Kansallisessa väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelmassa (2016) on päätetty, että koko maahan luodaan tehokkaat ja toimivat rakenteet ja menettelyt väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennalta ehkäisemiseksi. Tavoitteena on varmistaa, että maan kaikissa osissa on valmiudet ja pysyvät rakenteet ennalta ehkäistä väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä paikallisen tilannekuvan edellyttämällä laajuudella.
Hankkeessa otetaan huomioon Onnettomuustutkintalautakunnan Turun puukotuksesta julkaistu selvitys sekä muiden, asian kannalta keskeisten työryhmien ja selvitysten johtopäätökset ja tulokset.
Julkaisut ja raportit
-
Havaintoja palveluun ohjauksen rajapinnasta ja suosituksia toiminnan kehittämiseksi PDF
28.3.2019 sisäministeriö
Asettaminen ja organisointi
-
Asettamispäätös PDF
2.5.2018 sisäministeriö
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Mankkinen, Tarja
Kehittämispäällikkö
sisäministeriö
Edustaa tahoa: poliisiosasto
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
20.6. – 31.12.2018
Perukangas, Milla
Erityisasiantuntija
sisäministeriö
Edustaa tahoa: poliisiosasto
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
2.5. – 31.12.2018