Sisäasiainministeri Anne Holmlund: Pelastustoimen ja poliisin johtokeskussuunnitelmat eivät johdu hätäkeskusuudistuksesta
- Pelastustoimen ja poliisin suunnitelmat perustaa johto- ja tilannekeskuksia eivät johdu hätäkeskusuudistuksesta. Hätäkeskukset eivät ole tähänkään asti johtaneet pelastuslaitosten tai poliisin kenttätoimintaa. Käytännön kenttätoiminnan johto kuuluu pelastusviranomaisille ja poliisille. Hätäkeskusten tehtävänä on vastaanottaa hätäilmoituksia, välittää niiden perusteella tehtäviä eri viranomaisille ja antaa viranomaisille toiminnassa tarvittavia tukipalveluita, toteaa sisäasiainministeri Anne Holmlund.
Uusi laki hätäkeskustoiminnasta tulee voimaan 1.1.2011. Lailla ei muuteta Hätäkeskuslaitoksen ja viranomaisten välistä työnjakoa. Hätäkeskuslaitoksen tehtävä on edelleenkin hätäilmoitusten vastaanottaminen, arviointi ja ilmoitusten tai tehtävien välittäminen eri viranomaisille viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti sekä tähän liittyvät tukipalvelut.
- Viime kesän myrskyt ja aiemmat pitkäkestoiset tilanteet ovat käytännössä osoittaneet, että pelastustoiminnan johtamisessa on kehittämisen tarpeita. Hätäkeskukset välittivät esimerkiksi laajoja tuhoja aiheuttaneista myrskyistä pelastuslaitoksille satoja tehtäviä. Tällaisissa tilanteissa pelastuslaitosten omat johtokeskukset tai valvomot saattavat olla tarpeen, jotta tehtävät ja niiden hoitamiseen käytettävissä olevat resurssit pystytään kohdentamaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti, Holmlund toteaa.
Pelastuslaitokset ja poliisi vastaavat oman operatiivisen toimintansa johtamisesta. Jo kunnallisten aluehälytyskeskusten aikana osalla pelastuslaitoksia oli miehitettyjä valvomoita tai johtopaikkoja. Tällä hetkellä seitsemällä pelastuslaitoksella on oma valvomo tai johtopaikka. Kahdeksan pelastuslaitosta on ilmoittanut suunnittelevansa sellaisen perustamista. Pelastuslaitosten lisäksi kunnissa on myös muita kunnallisia palveluita varten ympärivuorokautisesti toimivia päivystysjärjestelmiä.
Osa kunnista suunnittelee luopuvansa erillisistä muita kuin pelastustointa palvelevista päivystysjärjestelyistä. Tällöin saattaa olla tarkoituksenmukaista yhdistää pelastustoimen omaa johtamista varten tarvittavaan johtokeskukseen (valvomoon) myös kuntien teknisen toimialan valvontatoimintoja.
Hätäkeskusuudistuksen vaikutus valvomoiden perustamista koskevaan suunnitteluun rajoittuu siihen, että uudistuksen myötä muutamalla paikkakunnalla vapautuu johtokeskukseksi tai valvomoksi soveltuvia tiloja.
Poliisin uudet johtokeskukset aloittavat toimintansa vuonna 2011
Poliisihallitus teki päätöksen poliisilaitosten jakamisesta kuuteen johtokeskusalueeseen kesäkuussa 2010. Johtokeskusten keskeisiä tehtäviä ovat poliisin johtamistoimintojen tukeminen, tilannekuvan ylläpitäminen, tarvittavien esikuntatoimenpiteiden käynnistäminen, sisäisen tiedonkulun varmistaminen ja ulkoinen tiedottaminen sekä tukipalvelut.
- Johtokeskukset varmistavat yleis- ja kenttäjohtajien edellytykset keskittyä johtamiseen ja toimivat yleisjohtajien esikuntina. Ne toimivat tiiviissä yhteistyössä hätäkeskusten kanssa. Johtokeskusaluejako noudattaa jo uutta hätäkeskusaluejakoa, joten tässäkään suhteessa ei synny mitään ongelmia hätäkeskusuudistusta eteenpäin vietäessä, toteaa ministeri Holmlund.
Ministeri Holmlundin mukaan sisäasianministeriö tulee yhteistyössä pelastuslaitosten, poliisin, sosiaali- ja terveystoimen sekä Hätäkeskuslaitoksen kanssajatkamaan työtä, jolla määritellään viranomaisten ja hätäkeskusten työnjakoa ja viranomaisten johtamistoimintaa tukevia toimia. Hätäkeskusuudistuksella ei ole tarkoitus siirtää tehtäviä valtiolta kunnille tai yleensäkään muille viranomaisille.
Hätäkeskuslaitoksen ja viranomaisten välisiä rajapintoja tarkemmin määrittävää asetusta sekä hätäkeskustoiminnan ohjeita on valmisteltu hyvässä ja tiiviissä yhteistyössä Hätäkeskuslaitoksen palveluita käyttävien viranomaisten kanssa.
Lisätietoja: erityisavustaja Kristiina Kokko, 050342 3654, pelastusylijohtaja Pentti Partanen, 050456 0002, poliisiylijohtaja Mikko Paatero, 0400 594 317 sekä yksikön päällikkö Pentti Saira, 071878 8571