Siviili- ja sotilastiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelu käyntiin
Hallitus päätti 20.8. pidetyssä strategiakokouksessaan käynnistää siviili- ja sotilastiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelun.
Lainsäädäntöhankkeen tausta on kirjattu hallitusohjelmaan. Kasvavat riskit ja Suomea koskevat uudet uhat edellyttävät koko yhteiskunnalta vanhasta poikkeavaa valmiutta ja varautumista. Hallitusohjelmassa esitetään säädösperustaa ulkomaantiedustelulle ja tietoliikennetiedustelulle, mutta painotetaan samalla, että valmistelun yhteydessä kiinnitetään huomiota perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Hallitus linjasi, että sisäministeriö ja puolustusministeriö selvittävät vaihtoehtoiset tiedonhankintakeinot ja käynnistävät siviili- ja sotilastiedustelua koskevan lainsäädännön valmistelun. Oikeusministeriö puolestaan ryhtyy toimenpiteisiin perustuslain tarkistamiseksi Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden puitteissa siten, että lailla voidaan tarpeellisiksi katsottavien edellytysten täyttyessä säätää kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan.
Hankkeiden etenemistavasta on sovittu liikenne- ja viestintäministeriön, oikeusministeriön, puolustusministeriön ja sisäministeriön kesken. Käytännössä hankkeet lähtevät liikkeelle, kun asetetaan kolme valmistelevaa ryhmää. Sisäministeriö johtaa siviilitiedustelua koskevaa hanketta, puolustusministeriö sotilastiedustelua koskevaa ja oikeusministeriö perustuslain mahdollista muuttamista koskevaa hanketta. Kukin hanke on erillinen, mutta niitä valmistellaan kiinteässä yhteistyössä. Asetettavien ryhmien toimikausi on vielä avoin, mutta valmistelulle varattaneen noin puolitoista vuotta.
Lainsäädäntöhankkeissa otetaan huomioon viime hallituskaudella puolustusministeriön asettaman tiedonhankintalakityöryhmän mietintö ja sen liiteaineisto. Työryhmä arvioi miten Suomen kansallista lainsäädäntöä tulisi kehittää muuttuneessa turvallisuusympäristössä ja selvitti turvallisuusviranomaisten tiedonhankintaa koskevat toimintaedellytykset ja toimivaltuudet sekä niiden kehittämistarpeet. Työryhmä myös totesi, että tiedustelutarkoituksessa toteutettavasta tietoliikennetiedustelusta ei näyttäisi olevan mahdollista säätää perustuslakia muuttamatta, pelkästään vieraan valtion tietoliikenteeseen kohdistuvaa tiedustelua ehkä lukuun ottamatta.
Lisätietoja antavat:
- sisäministeriössä poliisiosaston lainsäädäntöjohtaja Katriina Laitinen, p. 0295 488 559
- puolustusministeriössä lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström, p. 0295 140 600
- oikeusministeriössä lainsäädäntöjohtaja Sami Manninen, p. 02951 50318
- liikenne- ja viestintäministeriössä viestintäneuvos Olli-Pekka Rantala, p. 050 344 3400