Väkivaltaiseen ekstremismiin liittyvät rikokset edelleen harvinaisia Suomessa
Väkivaltaisista ääriliikkeistä johtuva laajamittaisen väkivallan, kuten terrori-iskun, riski on Suomessa pieni. Syyrian konfliktiin liittyvien ilmiöiden johdosta Suojelupoliisin kesäkuussa 2014 laatimassa uhka-arviossa väkivallantekojen uhan arvioidaan kuitenkin kohonneen myös Suomessa. Keskeinen tällainen ilmiö on sellaisten henkilöiden määrän kasvu, jotka ovat kiinnostuneita väkivaltaisesta ääri-islamistisesta toiminnasta.
Vuoden 2014 alkupuoliskolla on tehty joitakin kymmeniä rikoksia, jotka liittyvät väkivaltaiseen ekstremismiin. Yleisimmin rikoksissa on kyse äärioikeiston väkivaltarikoksista. Määrässä ei ole tapahtunut kasvua edelliseen vuoteen verrattuna ja rikosten määrä on pieni suhteutettuna väkivaltarikollisuuteen kokonaisuutena. Huomionarvoista on, että useissa nuorten tekemissä joukkosurmissa ja joukkosurmasuunnitelmissa tekijät oikeuttavat tekonsa aatteellisin perustein. Vuoden 2014 alussa paljastunut Helsingin yliopiston iskusuunnitelma on tuorein esimerkki tästä.
Tiedot käyvät ilmi tänään julkaistusta väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksesta. Tilannekatsaus on järjestyksessään neljäs ja sen on julkaissut väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyn kansallinen verkosto, jossa ovat edustettuina eri viranomaiset.
Syyrian tilanne heijastuu Suomeen
Organisoituneen radikaali-islamistisen ryhmän Suomessa tekemän terroriteon riski on edelleen matala, koska Suomea ei pidetä merkittävänä viholliskohteena. Suomessa on kuitenkin muita valtioita sekä uskonnollisia intressejä edustavia kohteita ja kansainvälisiä tapahtumia, joihin kohdistuu normaalia korkeampi uhka sekä terroristijärjestöjen että yksittäisten radikaalien henkilöiden taholta.
Syyrian sisällissodan merkitys heijastuu Suomeen. Tällä hetkellä yli 40 henkilön arvioidaan matkustaneen Suomesta Syyriaan konfliktin aikana. Suurimman osan näistä arvioidaan matkustaneen osallistuakseen taistelutoimintaan radikaali-islamistisen ryhmittymän joukoissa. Ei ole yksiselitteistä näyttöä siitä, että tällaiset henkilöt Suomeen palattuaan pyrkisivät käyttämään väkivaltaa täälläkin, mutta altistuminen radikaalin järjestön vaikutuspiirille ja sotakokemuksille ja voidaan olettaa nostavan tätä riskiä.
Suomen muslimiyhteisö on pieni ja maltillinen, ja se on useissa yhteyksissä tuominnut uskonnolla perustellun väkivallan käytön. Väkivaltaisen radikalisoitumisen taustalla on useita syitä ja siihen vaikuttavat niin perhe, kansainväliset yhteydet, internet sekä yksilölliset seikat kuten syrjäytymisen ja rasismin kokemukset.
Tilannekatsaus on osa ennaltaehkäisevää työtä
Tilannekatsauksen julkaiseminen on osa kansallisen väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemisen toimenpideohjelman toimeenpanoa. Sen tavoitteena on antaa ajantasainen käsitys Suomessa toimivista väkivaltaisista ääriliikkeistä.
Tilannekatsauksen tarkoitus on helpottaa väkivaltaisen ekstremismin tunnistamista ja ennalta ehkäisyä arjen turvallisuustyössä, jota tekevät niin viranomaiset, järjestöt kuin yksilötkin.
Tilannekatsaus on saatavilla verkkosivulla: www.intermin.fi/sisainenturvallisuus
Lisätietoja:
sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen, 029 548 8370