Ministeri Manninen Lapin sodan ja evakoitumisen muistojuhlassa

Tänä syksynä on muisteltu näyttävästi ja monipuolisesti jatkosodan päättymistä 60-vuotta sitten. Vaikka jatkosodan päättyminen lopetti sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton välillä, eivät Suomen eivätkä etenkään Pohjois-Suomen taistelut tauonneet vielä tuolloin. Viholliseksi vain vaihtui itäisen suurvallan sijasta aiempi aseveli.

Kun keväällä 1944 alkoi näyttää selvältä, että liittoutuneet tulevat voittamaan sodan ja Saksa häviää, niin Suomi halusi irrottautua sodasta. Seuranneissa rauhantunnusteluissa Suomelta odotettiin täydellistä antautumista. Tähän ei kuitenkaan voitu suostua. Näin jouduttiin kesän 1944 ratkaisutaisteluihin, joissa Suomi saavutti torjuntavoiton, joka takasi maallemme paremman mahdollisuuden sodasta irrottautumiseen ja rauhansopimukseen.

Rauhansopimuksen ehdoissa oli muun muassa vaatimus lottajärjestön lopettamisesta sekä Suomen alueellaan olevien saksalaisten sotajoukkojen riisumisesta aseista ja vankien luovuttamisesta valvontakomissiolle. Saksalaisten joukkojen poistamisen maastamme tuli tapahtua kahden viikon aikana.

Tilanne oli maamme poliittisen johdon kannalta vaikea. Olihan Suomen poistettava maasta entisen aseveljen taistelujoukot. Saksa oli ollut rintamavastuussa maamme pohjoisesta osasta aina Oulujokea myöten sekä auttanut materiaalilla kesän 1944 kovissa ratkaisutaisteluissa. Saksalaisten joukkojen vahvuus oli noin 220.000 miestä. Lisäksi pohjoiseen oli toimitettu valtava määrää materiaalia ja elintarvikkeita tulevaa talvea varten.

Korkealla sotilaallisella tasolla sovittiinkin saksalaisten rauhanomaisesta siirtymisestä Oulun ja Lapin läänin alueelta ja vetäytymisestä kohti pohjoista. Suomalaisten joukkojen tuli seurata sopuisasti vetäytyvien joukkojen perässä. Alkoi niin sanottu "syysmanooverin aika". Ouluun tullut neuvostoliittolainen valvontakomissio vaati kuitenkin kovempia otteita.

Valvontakomission painostuksesta presidentti marsalkka Mannerheim päätti aseellisen taistelun aloittamisesta 20. tai 21. syyskuuta 1944. Kun syyskuun aikana ei tapahtunut oleellisia muutoksia tilanteessa, niin venäläiset esittivät ehdottoman vaatimuksen taistelujen aloittamisesta syys-lokakuun vaihteessa.

Mannerheim nimitti Lapissa olevien joukkojen eli III Armeijakunnan komentajaksi alueen oloja hyvin tuntevan kenraaliluutnantti Siilasvuon. Samalla, kun saksalaiset toteuttivat "Birke" -suunnitelmaansa vetäytymisen osalta, oli pääesikunnassa suunniteltu joukkojen hyökkääminen Kemi-Tornion alueelle. Siilasvuo ei kuitenkaan hyväksynyt tätä suunnitelmaa, vaan hän halusi joukkojensa maihinnousun joko Kemiin tai Tornioon.

Oulun kaupunki vapautui saksalaisista syyskuun puolivälissä. Saksalaisjoukot vetäytyivät edelleen ilman taisteluja koko syyskuun ajan. Venäläisten pelossa oli sovittu myös siltojen räjäyttämisestä. Ensimmäinen taistelu käytiin täällä Pudasjärvellä runsas viikko välirauhansopimuksen allekirjoituksen jälkeen.

Lokakuun alussa suomalaiset tekivät uhkarohkean maihinnousun Oulun Toppilan satamasta saksalaisten selustaan Torniossa. Siitä monien mielestä alkoi varsinaisesti Lapin sota. Saksalaiset peräytyivät hitaasti, räjäyttivät sillat ja tierummut sekä polttivat asumukset. Esimerkiksi Rovaniemi poltettiin maan tasalle. Marraskuun lopulla suomalaiset valtasivat Utsjoen, mutta viimeiset saksalaiset poistuivat Suomen käsivarresta vasta huhtikuun lopulla vuonna 1945. Yksi Suomen ja Neuvostoliiton välisen rauhansopimuksen ehdoista vaati, että kaikkien Lapissa olevien saksalaisten joukkojen tulee poistua Suomen alueilta kahdessa viikossa. Koska saksalaisten oli mahdotonta vetäytyä varusteidensa kanssa Lapista säädetyssä ajassa, suomalaiset joukot tekivät maihinnousun saksalaisten hallussa oleviin eteläisen Lapin rannikkokaupunkeihin.

Saksalaiset yllätettiin täysin ja kostoksi tästä he käyttivät tunnettua poltetun maan taktiikkaa. He tuhosivat lähes kaikki Lapin rakennukset joitakin syrjäseutuja lukuun ottamatta sekä miinoittivat teitä hidastaakseen suomalaisten joukkojen etenemistä. Viimeiset saksalaiset poistuivat Norjaan 23.4. ja sota Lapissa katsottiin päättyneeksi muutama päivä myöhemmin.

Suomen ja suomalaisten kannalta toisen maailman sodan voidaan katsoa loppuneen vasta siinä vaiheessa, kun rauhansopimuksen ehdot tulivat täytetyksi. Viimeiset kahakat olivat Kilpisjärvellä 24. huhtikuuta 1945. Silloin nostettiin Suomen valtion lippu kolmen valtakunnan rajapyykille. Kenraali Siilasvuo saattoi ilmoittaa ylipäällikölle ja silloiselle presidentille Mannerheimille, että hänelle annettu tehtävä saksalaisjoukkojen poistamisesta Suomen maaperältä oli tullut suoritetuksi 27. huhtikuuta 1945. Aseellinen Lapin sota kesti näin olleen lähes päivälleen seitsemän kuukautta. Lapin sodan päättymispäivä, 27. huhtikuuta, on vuodesta 1987 lähtien kuulunut kansallisena veteraanipäivänä vakiintuneiden liputuspäiviemme joukkoon.

Arvoisat juhlavieraat,

Paitsi Lapin sodan päättymistä, tässä juhlassa muistellaan myös sotaa edeltänyttä evakoitumista. Pohjois-Suomen evakuointi aloitetaan 19. syyskuuta ja seuraavana päivänä Mannerheim teki päätöksen sodan aloittamisesta. Lapin sota saksalaisia vastaan aiheutti noin 168 000 ihmisen lähdön evakkotielle. Evakuointi tosin alkoi jo kesällä 1944, jolloin partisaaniuhan vuoksi jo noin 12 000 pohjois-suomalaista joutui jättämään kotinsa.

Suomalaisten tehdessä aselevon Neuvostoliiton kanssa 4.9.1944 aloitettiin pohjoisen Lapin evakuointi ja kahden päivän kuluttua evakuointikäsky koski koko Lappia sekä kaikkia Pohjois-Suomen itäisiä kuntia.Ruotsi vastasi myönteisesti pyyntöön, että osa pakolaisista saisi siirtyä Tornionjoen länsipuolelle. Suurin osa evakuoitiin kuitenkin muualle Suomeen, etupäässä Pohjanmaalle. Ruotsiin meni noin 56 000 henkeä. Evakuointi sujui verraten kitkattomasti, koska saksalaisetkin tunsivat myötätuntoa heihin ystävällisesti suhtautunutta väestöä kohtaan.

Pohjois-Suomen evakot olivat onnekkaampia kuin kohtalotoverinsa Karjalasta, sillä heidän mierontiensä johti takaisin kotiin, tosin edessä oli valtava jälleenrakentamisurakka. Monessa Kainuun pitäjässä evakot pääsivät koteihinsa jo syyskuun loppuun mennessä. Kuitenkin vielä vuoden 1946 alussa evakossa oli viitisen tuhatta henkeä. Petsamolaiset menettivät kotinsa pysyvästi. Lapin tieverkko oli sodan runtelema ja saksalaisten miinat - niiden raivauksesta huolimatta - muodostivat vaaratekijän pitkän aikaa.

Arvoisat juhlavieraat,

Suomen irtautumisesta toisesta maailmansodasta on sittenkin vain vähän aikaa, alle ihmisen ikä. Näinä vuosikymmeninä maamme ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittinen asema on luonnollisesti muuttunut huomattavasti. Muutoksiin on kyetty vastaamaan ja niin on tehtävä myös tulevaisuudessa.

Eduskunta kävi kuluneella viikolla lähetekeskustelun hallituksen antamasta turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta. Sen lähtökohta on, että Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja tähtää maan itsenäisyyden ja yhteiskunnan perusarvojen turvaamiseen sekä kansalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen johdonmukaisen ulkopolitiikan, uskottavan puolustuksen ja kansainvälisen yhteistyön avulla toimien aktiivisesti Euroopan unionin jäsenenä. Tämä on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tarkoitus.

Lähiympäristömme viime vuosien myönteisestä kehityksestä huolimatta on tärkeää, että varaudumme erilaisiin sotilaallisiin kriisitilanteisiin ja uskottavasta maanpuolustuksesta huolta. Näin Suomen asema ja valmius toimia kriisitilanteissa pysyy uskottavana, millä on vakauttava vaikutus turvallisuusympäristössämme. Puolustusvoimiemme on kyettävä torjumaan alueellisen kriisin heijastusvaikutukset Suomeen, painostus, johon liittyy sotilaallisella voimalla uhkaaminen sekä strateginen isku tai strategisella iskulla alkavan sotilaallinen hyökkäys.

Suomen maanpuolustus järjestetään jatkossakin sotilaallisesti liittoutumattomana. Näköpiirissä ei ole syitä, jotka edellyttäisivät sotilaallista liittoutumista. Nato-jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena. On tärkeää, että ylläpidämme puolustusjärjestelmämme valmiutta yhteistoimintaan Naton kanssa.

Suomen puolustusvoimat pidetään ajanmukaisina ja sen valmiuksia parannetaan. Lähtökohtana on koko maan puolustaminen ja tämä edellyttää Suomen oloissa yleiseen asevelvollisuuteen perustuvia puolustusvoimia, joilla kyetään puolustamaan koko maata.

Selonteossa linjattu puolustusvoimien rakenne toimii sekä rauhan että kriisin aikana. Malli kunnioittaa reservillemme läheisiä sotilaspiiri- ja sotilaslääniperinteitä, ja on näin omiaan ylläpitämään vahvaa maanpuolustustahtoa. Se takaa myös riittävän sotilaallisen alueellisen läsnäolon koko maassa. Maltillinen, mutta suunnaltaan selkeä uudistus antaa niin reserviläisille kuin muullekin siviiliyhteiskunnalle aikaa sopeutua uuteen järjestelmään. Lisäksi perustettavat maakuntajoukot osana puolustusvoimien alueellisia joukkoja vahvistavat paikallispuolustuksesta.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät juhlavieraat,

Kansakunnan vahvuutta voidaan mitata sillä, miten se kohtelee ja pitää huoltoa sukupolvista, jotka ovat rakentaneet perustan nykyiselle hyvinvoinnille. Historian traagisuutta tavallaan on, että kului vuosikymmeniä, ennen kuin olimme valmiit käymään avoimesti läpi sotien tapahtumia. Yhteiskunnallinen tilanne on mahdollistanut veteraanien työn, saavutusten ja aseman tunnustamisen.

Ajatusten ja sanojen lisäksi kunniavelka veteraanisukupolvia kohtaan edellyttää myös tekoja. Kunnioittaakseen veteraanien panosta Suomen itsenäisyyden turvaamisessa valtioneuvosto päätti elokuun lopulla merkittävistä veteraanipoliittisista linjauksista, jotka kattavat koko hallituskauden vuoteen 2007 saakka. Niin sanotun veteraanipaketin keskeisinä osina ovat lisämäärärahat kuntoutukseen ja sotainvalidien avopalveluihin. Kaikilla kuntoutusta haluavilla rintamaveteraaneilla on mahdollisuus päästä vuosittain kuntoutukseen. Näin toteutuu jo pitkään esillä ollut uudistustarve. Uudistus edellyttää avokuntoutuksen aseman vahvistamista, laitoskuntoutusjakson lyhentämistä sekä ylipäätään kuntoutuksen sisällöllistä kehittämistä, jotta se vastaisi paremmin vanhusten tarpeita ja tukisi heidän itsenäistä selviytymistä omassa kodissaan. Paljolti vastuu on nyt kuntatasolla; taiten toimien ja uusia toimintamalleja soveltaen on mahdollista tukea ikääntyvän veteraanin toimintakykyä.

Sotainvalidien osalta alennetaan kunnallisten avopalvelujen korvattavuuden haitta-asterajaa 20 prosenttiin. Ruotsissa asuvat vähintään 20 prosentin sotainvalidit saatetaan ateriakorvauksen piiriin. Lisäksi sotainvalidien laitoshoitoon pääsyn haitta-asterajaa alennetaan.

Muista uudistuksista on syytä mainita kansaneläkkeen tasokorotus sekä sen myötä tuleva pienehkö korotus ylimääräiseen rintamalisään. Veteraanitunnusten ulkopuolisten ryhmien pääsyä kuntoutukseen helpotetaan lisäämällä määrärahaa. Uusina ryhminä kuntoutukseen oikeutetuiksi tulevat itärajan partisaanihyökkäysten uhrit, jotka ovat saaneet kertakorvauksen sekä karjan evakuointitehtäviin osallistuneet miehet.

Arvoisat juhlavieraat,

Jälleenrakentamisurakka niin täällä Lapissa kuin koko Suomessakin oli sotien jälkeen valtaisa. Tie pohjoismaiseksi, tasa-arvoa kunnioittavaksi hyvinvointiyhteiskunnaksi on ollut pitkä. Se on kuitenkin onnistuttu kulkemaan yhteisin voimin, heikoimmista huolehtien. Tänään hyvinvointiyhteiskunta ja sen ytimenä olevat kunnalliset peruspalvelut ovat jälleen suurten haasteiden edessä. Uudistuksia tarvitaan, muttei edellä kuvatusta arvoperustasta tinkimistä.

Näillä sanoilla ja ajatuksilla minulla on suuri kunnia valtioneuvoston puolesta tuoda tervehdys tähän juhlaan!