Tällä viikolla saatettiin lausuttavaksi sopimuspalokuntien kehittämisen kansallinen toimintaohjelma. Sen valmistelusta on vastannut sisäministeriön johtama sopimuspalokuntien kansallinen yhteistoimintaryhmä. Ryhmästä löytyy kokemusta ja näkemystä sopimuspalokuntalaisuudesta joko henkilökohtaisen urakehityksen tai nykyisten työtehtävien kautta. Yhtä lailla näkemystä on niin työantajan kuin työntekijänkin näkökulmasta.

Yhteistoimintaryhmän puheenjohtajana olen kokenut käydyt keskustelut erinomaisina. Jäsenet ovat hyvin aktiivisia ja ratkaisunhakuisia.

Itse olen ollut palokuntatoiminnassa mukana 14-vuotiaasta lähtien. Ensimmäiset haparoivat askeleet otin palokuntanuorissa. Täysi-ikäiseksi tultuani siirryin hälytysosastoon ja minusta tuli sivutoiminen palokuntalainen. Tuolloin 1990-luvulla puhuttiin puolivakinaisista palokuntalaisista. Nykyisin monien puhekielessä sopimuspalokuntalaisuus pitää sisällään kaiken tyyppisen sopimuksellisen toiminnan. Käsitteistä tullaan vielä käymään kädenvääntöä, mikä onkin välttämätöntä yhteisen ymmärryksen synnyttämisessä. Kokemukseni mukaan palokuntatoimintaan liittyy monia ulottuvuuksia alkaen nuorisotyöstä veteraanitoimintaan. Vuosien varrella tietyt perinteet ovat säilyneet, mutta yhä enenevässä määrin toimintaan kohdistuu myös kehittämispaineita. Toimintaympäristön muutokset haastavat myös sopimuspalokuntia kehittymään. 

Kaikkea on mahdotonta saada kerralla kuntoon

Parhaillaan lausunnolla oleva toimintaohjelma on kuvaus tämän hetken polttavimmista asioista, joihin toivotaan yhteisiä ratkaisuja ja linjauksia. Toimintaohjelman tavoitelista on melko kattava olematta kuitenkaan täydellinen. Mielipiteitä siitä, mitä tulee kehittää, on paljon. Kysymyksessä ei suinkaan ole muutaman vuoden voimassa oleva mekanismi. Toimintaohjelman avulla pyritään kehittämään suomalaista sopimuspalokuntajärjestelmää systemaattisesti pitkällä aikavälillä vastaten hallitusohjelmassa ja monissa strategioissa esitettyihin haasteisiin. Kehittäminen on jatkuvaa ja pitkäjänteistä toimintaa. Aiheet vaihtuvat ajan mukaan ja painotukset muuttuvat sen mukaisesti. On mahdotonta saada kaikkea kerralla kuntoon, mutta jostakin on lähettävä liikkeelle. 

Sopimuspalokuntien kansallisessa kehittämisen toimintaohjelmassa on sekä kevyitä että hyvin haastavia aiheita. On vaikea ennustaa, missä päästään hyviin lopputuloksiin ja missä saamme aikaan välttäviä kompromisseja. Selvää on kuitenkin, että aidolla vuorovaikutuksella ja hyvään faktapohjaiseen asiantuntijuuteen nojautumalla voimme saada vaikeisiinkin kysymyksiin sellaisia vastauksia, joiden kanssa voimme elää. Toivonkin, että puskista huutelun sijaan kohtaamme toisemme reilusti kasvotusten ja puhumme asioista niin kuin ne ovat. Siten luomme hyvän pohjan terveelle sopimuspalokuntatoiminnan kehittymiselle. 

Jari Lepistö
pelastusylitarkastaja
@jari_lepisto