Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Liikennekuolemat eivät ole vain lukuja

Jari Pajunen Julkaisupäivä 17.7.2020 14.13 Blogit SM

Jari Pajunen.

Tällä viikolla on keskusteltu paljon luvuista. Tieliikenteessä on ollut synkkä vuorokausi, kun keskellä heinäkuuta tieliikenneonnettomuuksissa eri puolilla Suomea menehtyi kahdeksan ihmistä vuorokauden aikana. 

Vuonna 2016 maailmalla tilastoitiin 1,35 miljoonaa ja vuonna 2019 Euroopassakin noin 22 660 tieliikenteessä kuollutta. Vuonna 1972 Suomessa kuoli liikenteessä 1 156 ihmistä, 30 vuotta sitten 649 ja 10 vuotta sitten 272 ihmistä. Ennakkotietojen mukaan viime vuonna tieliikenteessä tilastoitiin 209 tieliikennekuolemaa. Näissä luvuissa näkyvät kuitenkin vain tieliikenteessä menehtyneet. Vakavasti loukkaantuneita ja pysyvästi vammautuneita on moninkertainen määrä.

Luvut kertovat liikenneturvallisuuden suunnan, mutta ne eivät kuvaa jokaisen tapauksen takana olevaa inhimillistä kärsimystä ja omaisten surua. Liikenneturvallisuus on parantunut vuosien aikana ja elämmekin liikenneturvallisuuden näkökulmasta arvioituna turvallisinta aikaa ikinä. Turvallisuuskehitys ei kuitenkaan aina ole jatkuvaa ja turvallisuuskehityksessä tapahtuu heilahduksia. 

Yksi asia on selvä. Liikenteen aiheuttama inhimillinen kärsimys on liian suurta ja liikenneturvallisuuden eteen tehtävää työtä tulee jatkaa edelleen. 

Tavoitteena nolla tieliikennekuolemaa vuonna 2050

Tavoitteena on turvallisuus, niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Niin kutsutussa EU:n nollaskenaariossa asetetaan tavoitteeksi, että tieliikennekuolemien määrä saadaan vähennettyä nollaan vuoteen 2050 mennessä. Toiseksi tavoitteeksi ollaan asettamassa liikennekuolemien ja vakavien loukkaantumisten puolittumista vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 tasolta.

Perinteisesti Suomessa valtakunnallista tieliikenteen turvallisuustyötä on ohjattu tieliikenteen turvallisuussuunnitelmilla ja valtioneuvoston periaatepäätöksillä tieliikenteen turvallisuudesta. Nyt liikenne- ja viestintäministeriössä on valmisteilla liikenneturvallisuusstrategia

Tieliikenteen osalta strategian tavoite kytkeytyy erityisesti EU:n nollavisioon, jonka päämääränä on vähentää tieliikennekuolemien määrä nollaan. Valmisteltava liikenneturvallisuusstrategia on strategisen ohjauksen väline ja strategia laaditaan vuosille 2022–2026. Strategian on tarkoituksena määritellä tavoitteet sekä tehokkaat ja vaikuttavat keinot niiden toteuttamiseksi, jotta liikenteen turvallisuutta voidaan parantaa kaikissa liikennemuodoissa. 

Sisäministeriössä puolestaan valmistellaan parhaillaan poliisin liikennevalvonnan ja liikenneturvallisuuden toimintaohjelmaa.

Mikä on liikenteen suurin riskitekijä?

Vaikka liikenneturvallisuus on vuosien aikana parantunut, miltä se näyttää yhtenä hetkenä arjessa? 

Aurinkoisena kesäaamuna työpaikalle pyöräillessäni odotin liikennevalojen vaihtumista ja huomioin ihmisten liikennekäyttäytymistä. Valtaosa ihmisistä toimi esimerkillisesti, mutta valitettavasti silmiin osui myös kuskeja, jotka ajoivat autoa ilman turvavyötä ja huomio puhelimessa. Toinen kiihdytti taajama-alueella yli nopeusrajoituksen, jotta ehtisi vanhoilla vihreillä risteykseen – ja lopputuloksena ajoi punaisia päin. Pyöräilijä ja sähköpotkulauta katsoivat risteyksen liikennettä ja ajoivat risteävän tien yli punaisella liikennevalolla.

Havaitsinko kaikki liikenteen riskitekijät tässä hetkessä? Enpä usko. Mahtoiko näkemistäni kuljettajista joku olla kesäyön riennoista väsyneenä tai vieläpä jopa päihtyneenä? Entä mahtoiko joku kuljettajista olla kuljettajaksi sopimaton ajamiseen vaikuttavan lääkityksen tai sairauden johdosta, oliko jollain jo ajatukset tänään alkavassa lomassa tai puolison kanssa tapahtuneessa riidassa ajamisen sijaan? Ajattelivatko nämä näkemäni tienkäyttäjät olevansa riski liikenteessä? Tuskinpa vain. 

Meistä jokainen on osallisena liikenneonnettomuudessa niin harvoin, että omaa toimintaamme ei osata tunnistaa riskiksi.

Mikä on liikenteen suurin riskitekijä? Oikea vastaus ei ole ne toiset. Oikea vastaus on sinä, minä, me kaikki. Kaikki pystyvät teoillaan vaikuttamaan, että lukujen taustalla olevien inhimillisiä kärsimyksiä pystytään vähentämään. Vastuu turvallisesta liikenteestä on meillä jokaisella.

Jari Pajunen
Poliisitarkastaja 

@pajunen_jari

Tieliikenneonnettomuustilasto (Tilastokeskus)

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.
A
autoilija3 4 Vuodet sitten - Muokattu

Todella synkkä kesä liikenteessä.