Sisäministeriön blogi

Sisäministeriön blogi

Turvallisuuden tärkeimmät päätökset tehdään nyt kotona

Kimmo Kohvakka Julkaisupäivä 27.3.2020 10.30 Blogit SM

Kimmo Kohvakka.Elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja. Kouluja ja työpaikkoja on suljettu, ja nyt säädetään liikkumisen rajoittamisesta. Tärkeä epidemian torjuntakeino on pysyttely omissa oloissa kotona ja fyysisen kontaktin välttäminen muihin ihmisiin. Valtioneuvoston ohjeiden lisäksi myös sosiaalinen paine kansalaisten keskuudessa ohjaa oikeisiin toimintamalleihin. Tärkeimmät päätökset tehdään nyt kaikkialla kotona. Epäitsekkyys korostuu parhaillaan käynnissä olevassa kriisissä.

Kotona pysymisellä ja matkustamisen välttämisellä suojaamme riskiryhmiä. Kotona pysymällä autat meitä viranomaisia auttamaan. Koronavirustartunta voi viranomaisten keskuudessa vaikeuttaa merkittävästi kykyämme vastata kaikkiin apupyyntöihin. Mitä tehokkaammin saamme viruksen leviämisen hallintaan, sitä varmemmin turvaamme avun saannin niille, jotka sitä tarvitsevat erilaisissa onnettomuuksissa.

Yhteiskunnan poikkeusolojen toiminta ei myöskään poissulje sitä tosiasiaa, että yksilöinä kriisistä selvitään usein samoilla opeilla ja käytännöillä kuin normaalioloissakin. Kotona asumisen turvallisuudessa, kotivarassa, hygieniassa ja toinen toisensa huomioon ottamisessa pätevät samat periaatteet kuin normiarjessakin.

Kodin turvallisuus korostuu poikkeusoloissa. Kodeissa kannattaa huolehtia siitä, että arjen riskit ovat hallinnassa. On hyvä aika ajoin katsastaa mahdolliset vaaratekijät ja poistaa ne mahdollisuuksien mukaan.

Lapsille on hyvä opettaa ja kerrata turvallisuuden hallinnan perusteita kodin vaaratekijöiden välttämisestä oikeaan toimintamalliin hätätilanteissa. Kodin turvallisuus on erinomainen aihe koululaisten etäpäivien yhteyteenkin.

Pelastustoimi on yksi kriittisistä toimijoista yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitäjänä. Olemme myös tukena kaikissa arjen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Pelastuslaitoksista tullaan apuun, kun ihmishenkeä uhkaava hätä on käsillä. Vaikka fyysistä läheisyyttä tulee välttää, toimijat ovat tavoitettavissa muilla tavoilla. Pelastuslaitoksiin voi olla yhteydessä kodin turvallisuuteen, kotivaraan tai muissa mieltä askarruttavissa asioissa.

Kotivara tuo varmuutta. Tällä tarkoitetaan sitä, että kotoa löytyy sen verran ruokaa, että pärjää joitain päiviä ilman kaupassa käyntiä.

Tärkeää on huolehtia kotivarasta niin, että vältetään hamstraamista ja annetaan mahdollisuus kaikille kanssaihmisille täydentää omien ruokakaappien sisältöä.

Tällaisina aikoina, kun kauppojen hyllyjen tyhjyys on mahdollista, on toisaalla hyvä välttää hävikkiäkin. Mikäli itse kuuluu riskiryhmään tai on mahdollisesti sairas, kannattaa hyödyntää yritysten kotiin tuontipalveluita. Esimerkiksi ruokaa saa tilattua kotiovelle. Naapuriavulla voidaan vielä tehostaa tarvikkeiden toimitusta. Jos kaupassa on välttämätöntä käydä itse, kannattaa hyödyntää kauppojen vain riskiryhmille tarjoamia aukioloaikoja.

Viime aikoina toivotukset terveenä pysymiseksi ovat lisääntyneet. Parhaimpaan tulokseen terveyden ylläpitämiseksi ja koronan selättämiseksi pääsemme noudattamalla viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia.

Laajimmat vaikutukset koko yhteiskunnan mittakaavassa toteutuvat yksilöiden ja kotien päätöksillä.

Nyt on siis tärkeintä noudattaa viruksen leviämisen estämiseksi annettuja ohjeita – jokainen kohdallamme ja toisiamme tukien.

Fyysisellä etäisyydellä varmistamme, ettei vakava tauti saa kestämätöntä jalansijaa keskuudessamme, suojaamme riskiryhmiämme ja auttajien toimintaa. Henkinen läheisyys antaa meille voimia jaksaa tämänkin kriisin yli. Lohdullinen yhteinen ajatuksemme kantaa – yhdessä tästäkin selvitään.

Kimmo Kohvakka
pelastusylijohtaja
@KimmoKohvakka

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.